Overwatchin virallisen ammattilaisliigan loppu on koittamassa, lähteet kertovat.
Activision Blizzard kertoi aikaisemmin tänä vuonna Overwatch Leaguen toimintaan liittyvistä vakavista haasteista. Urheiluliigojen rakennetta jäljittelevä eSports-liiga ei ole onnistunut saavuttamaan riittävää suosiota, jotta sen toiminta olisi nykyisessä muodossaan ollut kannattavalla tasolla.
Lisäviitteitä Overwatch Leaguen vaikeuksista saatiin kesällä, kun Activision ilmoitti viime kauden päättymisen jälkeen liigan joukkueiden äänestävän mahdollisesta jatkosta liigalle. Äänestys on nyt pidetty, ja lopputulos on Overwatch Leaguen kannalta synkeä.
Äänestyksestä tihkuneiden tietojen mukaan enemmistö Overwatch Leaguen joukkueista on äänestänyt liigan lopettamisen puolesta. Myös joukkueet ovat vahvistaneet liigan päättymisen. Ensimmäisenä joukkueena Toronto Defiant kertoi julkaisemassaan tiedotteessa lopettavansa liigassa ja kiitti sekä liigaa ja fanejaan saamastaan tuesta.
Activision Blizzard on myös kommentoinut äänestyksen tulosta antamassaan lausunnossa. Lausunnon mukaan Overwatch League ei jatku nykyisessä muodossaan. Yhtiö kertoo kuitenkin kehittävänsä Overwatch-kilpapelaamista jatkossakin uudenlaisella suunnalla. Toistaiseksi jatkosuunnitelmista ei kuitenkaan ole kerrottu lisätietoja julkisuuteen.
Yhtenä vaihtoehtona kilpa-Overwatchille on esitetty julkisuudessa siirtymää erilaiseen liigamalliin ensi vuonna. Myös nykymuotoisesta liigasta vetäytyneen Toronto Defiantin omistaja OverActive Media on ilmaissut olevansa edelleen kiinnostunut jatkamaan Overwatch-kilpapelaamisen parissa.
Lähde: PC Gamer