Nintendoon kohdistuneen tietomurron taustalla ollut hakkeri on tuomittu vankeuteen.
Switchiä koskevia tietoja ennen julkaisua julkisuuteen vuotanut Ryan Hernandez tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Hernandez onnistui pääsemään käsiksi Nintendon tietoihin yhtiön työntekijältä urkittujen kirjautumistietojen avulla vuonna 2016.
Hernandez pääsi Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI:n vierailun poikineesta tietomurrosta helpolla annettuaan lupauksen lopettaa toimintansa. Hernandez kuitenkin jatkoi hakkerointia myös kyseisen tapauksen jälkeen, minkä seurauksena FBI ratsasi Hernandezin kodin. Ratsiassa haltuun otettiin Hernandezin tietokoneet, joista löytyi varastettujen tietojen ohella myös lapsipornoa.
Hernandez myönsi helmikuussa syyllisyytensä sekä Nintendon tietojen varastamiseen että lapsipornon hallussapitoon. Kolmen vuoden vankeustuomion lisäksi hänen on rekisteröidyttävä seksuaalirikolliseksi sekä maksettava Nintendolle n. 260 000 dollarin edestä vahingonkorvauksia.
Lähde: VG247