Päättyneellä viikolla kuultiin luvatusti hieman lisää Xbox-peliasiaa, kun Microsoft töräytti verkkoon Xbox Games Showcase -tapahtumansa. Yhtiön seuraavan sukupolven peliannista saatiinkin hieman parempi kuva niin kuin muutamasta muustakin Xboxille tulossa olevasta uutuusnimikkeestä. Noin muuten EA vahvisti, mitä se aikoo tehdä seuraavan NHL-pelinsä kanssa, kun taas Rocket Leaguesta valmistaudutaan tekemään ilmaispeliä.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksesta.
Tässä sitä nyt on: Halo Infinite esittäytyy ensimmäisellä pelikuvalla
– Oli kyllä todella ankean näköinen niin pelillisesti kuin graafisesti. Tuli tosiaan tuulahdus melkein enemmän jostain Xbox 360:ltä. Etenkin lopun lähikuva pääpahiksen(?) naamasta oikein sattui silmiin. -Haerski
– Nousi taas pieni Halo-kuume. Pelattavuus vaikutti hyvältä pienillä lisäyksillä ja oikeastaan Halossa se on ollut parasta konsoleilla jo kohta 20 vuotta. Äänimaailma vakuutti, mitä kuulokkeilla kuunteli ja se on aina jees. -Kille
Fallout: New Vegas -tekijöiden seuraava suurroolipeli on Avowed – Obsidianilla myös kaksi muuta julkistusta
– Trailerin perusteella vaikuttaa hyvinkin mielenkiintoiselta. Ei tommosia fp-rpg pelejä juurikaan ole tullut, joten erittäin tervetullut. -Kuros
– Avowed kiinnostaa toki mutta kun ei vielä mitään kunnollista ole nähnyt niin pitää vain odotella. Groundedia en aikonut ensin välttämättä edes testata mutta ehkä pitää sittenkin. Game Passista kun löytyy julkaisussa. Lisärit Outer Worldsiin? Kelpaa. -zappah
Fablen ja Forza Motorsportin paluu sekä muuta – Xbox Games Showcase -lähetyksessä piisasi julkistuksia
Microsoftin suurimmilta osin omien pelistudioiden tulevaa Xbox Series X -pelisatoa esittelevä Xbox Game Showcase -lähetys järjestettiin torstai-iltana. Noin tunnin pituinen verkkolähetys esitteli jonkin verran uuden sukupolven pelisatoa vahvistaen muun muassa pitkään huhuillun Fablen paluun sekä tietysti uuden Forza Motorsportin. Myös muun muassa sellaiset tapaukset kuin State of Decay 3 ja S.T.A.L.K.E.R. 2 nousivat puheeksi.
– Olihan tuo siinä mielessä pettymys ettei yhtään erityisen spesiaalia hetkeä tai millään tavalla mullistavaa peliä ollut mukana ja gameplaykin jäi Haloa lukuunottamatta todella vähiin. Kertoo vain siitä että suurin osa MS:n 1st party peleistä ei ole lähellekään valmiita. -Balnazzard
– Uutta stalkeria on odotettu jo 11 vuotta ja päivä päivältä se näyttää yhä todennäköisemmältä, että sieltä sellainen vielä tulee. -CarbonarA
Ubisoft ei ole korottamassa seuraavan sukupolven pelien hintoja – ainakaan tänä vuonna
– On toki pelien kehittäminen kallistunut, mutta myös mikromaksut ovan lisääntyneet huommattavasti. Activisonikin vetää järkyttäviä voittoja peleistä vaikka ei ole pelien hintaa nostanut. Tottakai pienemmillä/itsenäisillä studioilla asia voi olla eri. -NPPetteri
– Pelien hinta riippuu siitä, mitä kuluttaja on valmis maksamaan. 60 euroakin on monen mielestä paljon. Veikkaisin jopa että pelien suosio vähenee jos yleinen hintataso nousee seitsemäänkymppiin (minkä lisäksi mikromaksut, kuinkas muutenkaan). -Refloni
Tältä se nyt näyttää! Mafian odotetusta uusioversiosta julkaistiin 15 minuuttia pelikuvaa
– Pah, eipä oikein vakuuta. Graafisesti näyttää joitain kauneusvirheitä lukuunottamatta hyvältä, mutta tekijöiden ”stay true to the spirit” -vakuutteluista huolimatta aika paljon omaan makuuni kokemuksen kannalta tärkeitä seikkoja on selvästi muuttunut. -Ananaz
– Kävin katsomassa gameplayn tuosta alkuperäisestä samasta tehtävästä, onhan se aika tönkön näköistä. Uuteen on selvästi lisätty enemmän tarinakohtauksia mistä meikä ainakin antaa pisteet. Myöskin nuo paikat näyttävät paljon realistisimmilta paikoilta. -Kaze88
Rocket League muuttuu ilmaiseksi
EA julkisti ensitiedot NHL 21:stä – julkaisu lokakuussa, ei uuden konsolisukupolven versiota luvassa
– Ei tietenkään, koska Fifat ja Maddenit on firmalle ne tärkeimmät. En edes tiedä miksi olen pettynyt, koska tiesin tämän aikaisemman kokemuksen perusteella. Ehkä sitä salaa olisi jo tänä vuonna halunnut uuden sukupolven änärin. -Pupukello
– Pitääpä harkita ostamista Nhl 12 on ollut edellinen nhl-lätkäpeli mitä olen viimeksi pelannut. -Hitman 47
Shin Megami Tensei V saapuu vihdoin ensi vuonna – Shin Megami Tensei III remasteroidaan Switchille ja PS4:lle
– Ehdottomasti ensi vuoden odotetuin peli näillä näkymin. Nocturne vielä plussana päälle. -Hayarigami
– Hyvä uutinen ja positiivinen yllätys! SEGA / ATLUS pelejä oon toivonut nimen omaan Switchille. Nintendo Switch on varmaan paras tapa kokea JRPG ainakin omasta mielestä. -Paladin777
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – käänteistä kauhua ja myyttisen skandinaavista tunnelmointia