Nintendon The Legend of Zelda -hittipeleihin pohjaava näytelty elokuvaversio tulee saapumaan maailman valkokankaille noin kahden vuoden kuluttua.
The Legend of Zelda -elokuva saa ensi-iltansa 26. maaliskuuta 2027.
Lue myös: The Legend of Zelda -elokuva tulee hyödyntämään minimaalisesti motion capture -tekniikkaa
Lue myös: Nintendo ja LEGO yhdistivät voimansa: tältä näyttää ensimmäinen The Legend of Zelda -setti
Elokuva on Sony Picturesin ja Nintendon yhteistuotanto. Sen tulee ohjaamaan Wes Ball, jonka aiempaan filmografiaan lukeutuvat myös muun muassa Labyrintti-trilogia sekä Kingdom of the Planet of the Apes.
Elokuvan näyttelijöistä tai tarkemmasta tarinasta ei vielä toistaiseksi ole tarjolla lisätietoa. Se tulee kuitenkin olemaan ensimmäinen kerta, kun Link, Zelda ja kumppanit pääsevät seikkailemaan maailman valkokankailla liveaction-muodossa.
Lue myös: Uusi traileri esittelee seuraavaa The Legend of Zelda -peliä
The Legend of Zelda -franchise sai alkunsa jo vuonna 1986, jonka jälkeen siitä on tehty vuosien varrella lukusisia muitakin video- ja lautapelejä, mangasovituksia, kirjoja sekä vuonna 1989 julkaistu animoitu televisiosarja.
Lähde: Variety
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta