Unity on irtisanonut joukon pelimoottorinsa parissa työskenteleviä työntekijöitään tavalla, jota ei hoidettu heidän kannaltaan kaikista miellyttävimmin.
Viimeiset irtisanomiset ovat jo kuudes Unityn leikkauskierros kolmen vuoden sisällä, joiden aikana yhtiö on vähentänyt henkilöstöään noin 3500 työntekijällä.
Lue myös: Unity peruu kritisoidut hinnoittelumuutoksensa
Lue myös: Unity painaa reset-nappulaa – peliteknologiayhtiö irtisanoo neljänneksen työntekijöistään
Useat alkuviikosta irtisanotuista työntekijöistä saivat 80lv.-julkaisun mukaan tietää kohtalostaan aamulla herätessään. Heidän sähköpostiinsa oli saapunut viesti noreply@unity-osoitteesta kello viideltä aamuyöllä Yhdysvalloissa käytettävää Tyynenmeren aikaa.
Viestissä kerrottiin, että sen saaneiden työntekijöiden rooli on ”poistettu” organisaatiomuutosten vuoksi.
Unityn toimitusjohtaja Matthew Bromberg vahvisti irtisanomiset 80lv.-julkaisun jakamassa yhtiön muistiossa. Bromberg viittasi viestissään toistuviin leikkauksiin ja niiden vaikutuksiin Unitylla.
– Tiedän, että aikaisemmat muutokset Unitylla eivät ole tuottaneet luvattuja tuloksia ja että tämä on aiheuttanut uupumusta. Vuodesta 2025 tulee kuitenkin se vuosi, jolloin tuomme markkinoille tuotteita ja palveluja, jotka muuttavat asemamme alalla ja luovat pohjan pitkän aikavälin kasvulle,” Bromberg kertoo.
Irtisanotut työntekijät kuvailevat tilannetta ”massairtisanomisiksi”, ja joukossa on myös pitkän linjan Unity-veteraaneja.
Leikkauksien myötä koko Unity Behavior -kehitystiimi on lakkautettu. Tiimi työskenteli visuaalisen työkalun parissa, joka oli suunniteltu tekoälyhahmojen ja objektien ohjelmointiin.
Irtisanottuihin lukeutuva Shanee Nishry kertoo Reddit-alustalla, että kaikki projektin parissa työskennelleet saivat lähtöpassit.
– Valitettavasti saimme tänään tietää, että tiimimme kuuluu viimeisimpään irtisanomisaaltoon, emmekä voi enää tukea käyttäjiä. Olen kysynyt johdolta, voisiko projekti tulla avoimen lähdekoodin hankkeeksi, mutta siitä ei ole takeita, Nishry toteaa Unity Behavior -projektiin viitaten.
Unity ei ole ilmoittanut tarkkaa alkuviikosta irtisanottujen määrää.
Lähde: Eurogamer
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.