Just Cause -peleistä tunnettu Avalanche Studios on aikeissa paljastaa ainakin yhden uuden pelin kesän E3-messuilla. Tuotos on ensimmäinen Avalanche Studiosin kahdesta ensi vuodelle tähdätystä pelistä.
Pelistudion pomo Christofer Sundberg mukaan kyseessä ole kuitenkaan ainakaan vielä Just Cause 3 tai edes Renegade Ops 2, vaan näiden sijaan kehittäjät ovat tuomassa markkinoille uutta lisenssipeliä. Mielenkiintoa tapaukseen tuo kuitenkin se, ettei pelin ole määrä perustua yhteenkään tulevaan elokuvaan.
Lisenssitiedon lisäksi Sundberg varmistaa, että kaikki Avalanchen parhaillaan kehittämät teokset ovat tarinakeskeisiä avoimen maailma pelejä. Aiemmin peleistä on kerrottu vain, että niiden kaikkien on määrä edustaa niin sanottua ”AAA-tasoa”.
Kahden vuodelle 2013 tähdätyn pelin lisäksi Avalanchen juuri avattu New Yorkin studio työstää parhaillaan myös vuonna 2014 julkaistavaa peliä. Teos tunnetaan toistaiseksi nimellä Project Mamba.
Lähde: IGN
Lisää aiheesta: Just Cause -tiimi hautoo kolmea uutta peliä