Grand Theft Auto VI -videomateriaalia vuodettiin taas verkkoon – huhun mukaan vuodon taustalla on kehittäjän poika

GTA VI -vuodot näyttävät jatkuvan.

3.12.2023 15:23

Grand Theft Auto VI:stä väitetään jälleen vuodetun videomateriaalia verkkoon.

Rockstar Gamesin työstämästä suurpelistä vuodettiin videoita verkkoon jo reilu vuosi sitten studioon kohdistuneessa valtavassa tietomurrossa. Tällä kertaa kyseessä on pienempi vuoto, jonka väitetään tietomurron sijaan olevan peräisin studion lähipiiristä.

Alun perin Tiktok-palvelussa julkaistun lyhyen videon väitetään esittelevän Grand Theft Auto VI:n kaupunkimaisemaa yläilmoista katsottuna pelin pyöriessä kehittäjätilassa. Puhelimella tietokoneen näytöltä kuvatun videon todenperäisyydestä ei ole esitetty pitäviä todisteita, mutta kaupunki näyttäisi vastaavan aiemmissa GTA VI –vuodoissa nähtyä. Videon alun perin jakanut käyttäjätili on ehditty jo poistaa palvelusta, mutta jaettu materiaali on tästä huolimatta jatkanut eloaan Internetissä.

Materiaalin aitouden tueksi vuotajan kerrotaan julkaisseen myös kuvan, jossa hän esiintyy Rockstar North -studion johtotehtävissä toimivan Aaron Garbutin rinnalla. Spekulaatioiden mukaan vuotaja saattaisi olla Garbutin oma poika, mutta kyseisten väitteiden totuuspohjasta ei myöskään ole tietoa. Vuotaja kuitenkin vaikuttaisi tuntevan Garbutin, mikä olisi voinut tarjota hänelle pääsyn pelin äärelle.

Ensimmäinen virallinen katsaus Grand Theft Auto VI:een saadaan tiistaina, kun Rockstar esittelee pelin ensimmäisen trailerin.

Päivitys 5.12. klo 1:49: Rockstar Games on julkaissut ensimmäisen GTA 6 -trailerin etuajassa. Katso virallinen traileri täältä!

Lähde: Insider Gaming

Lisää luettavaa