Dragon Age -roolipelisarjan seuraavan osan julkaisupäivälle saadaan lähiaikoina virallinen vahvistus.
BioWaren kehittämän Dragon Age: The Veilguardin on kerrottu aiemmin ilmestyvän tulevan syksyn aikana. Nyt studio kertoo paljastavansa myös varsinaisen julkaisupäivän tässä kuussa.
Dragon Age: The Veilguardista on luvassa elokuun aikana myös muita lisätietoja. BioWare kertoo paljastavansa pelille kuluvan kuun aikana esimerkiksi katsauksen päivitettyyn tiekartan sekä esittelevänsä uutta pelikuvaa.
Dragon Age: The Veilguardia esiteltiin viimeksi kesäkuussa Xbox Games Showcase -tapahtumassa. Tuolloin paljastettu traileri herätti peliyhteisössä kysymyksiä etenkin pelin tyylistä, mutta BioWare rauhoitteli yleisöä myöhemmin julkaisemalla lyhyen pelikuvakatsauksen kesän kynnyksellä uuden nimen saaneesta pelistä.
Lähde: BioWare