Cyberpunk 2077 -kehittäjä CD Projektia vastaan on nostettu jo toinen ryhmäkanne.
CD Projektia vastaan nostettiin jo joulukuussa ryhmäkanne sijoittajien harhaanjohtamisesta newyorkilaisen Rosen Law Firm -lakitoimiston toimesta. Yhtiö kertoo äskettäin julkaistussa tiedotteessa sitä vastaan nostetun kanteen myös kalifornialaisoikeudessa. Kanteen sisältöä vastaa CD Projektin mukaan joulukuista ryhmäkannetta. Kanteessa ei eritellä yhtiöltä haettavia vahingonkorvauksia. CD Projekt on kertonut puolustautuvansa voimakkaasti molempia kanteita vastaan.
Joulukuisessa kanteessa todetaan CD Projektin johtaneen sijoittajia harhaan antamalla virheellistä tietoa Cyberpunk 2077:n tilanteesta ennen pelin julkaisua. Kanteessa viitataan esimerkiksi studion johdon kommentteihin, joiden mukaan Cyberpunk 2077:n konsoliversioissa ei ollut merkittäviä ongelmia. Pelin ilmestyessä PS4- ja Xbox One -versiot kärsivät kuitenkin merkittävistä ongelmista, jotka studio on sittemmin myöntänyt ja sitoutunut korjaamaan tulevissa päivityksissä.
Lähde: CD Projekt