Animevaikutteinen Screamer-kaahailupeli on saanut uuden trailerin, jolla esitellään maaliskuussa ilmestyvän ajokokemuksen pelitiloja.

Lue myös: Huippuanimaattoreiden kanssa toteutetusta animehenkisestä Screamer-kaahailusta paljastettiin uutta pelikuvaa – videolla tutustutaan pelimekaniikkoihin

Milestonen kehittämän Screamerin kerrotaan sisältävän kokonaisuudessaan seitsemän pelitilaa ja neljä erilaista moninpelikokemusta.

Pelitiloihin lukeutuvat tarinallisen turnausmoodin ohella esimerkiksi Team Race -tila, jossa joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan, haastava ja virheiden välttelyyn keskittyvä Overdrive Challenge sekä pisteiden keräämistä painottava Score Challenge.

Mukana on nettipelin lisäksi jaetun ruudun moninpelitila. Myös jokaisen menopelin ajettavuuden kuvaillaan eroavan toisistaan.

Screamer julkaistaan PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle 26. maaliskuuta. Hurjastelun ennakkotilanneet saavat pelin mukana Chromed Style Pack -paketin, johon kuuluu 15 erilaista kromattua kilpa-ajoneuvojen värivaihtoehtoa.

Katso alta Screamerin monipuolisia pelitiloja esittelevä traileri.

YouTube video

Lähde: PlayStation

Lue myös: Gran Turismo 7:n tuore ilmaispäivitys lisää ajokokemukseen huipputason kilpa-autoja sekä reilusti uutta sisältöä

Lue myös: Kauan odotetun Tokyo Xtreme Racerin PS5-julkaisu lähestyy – tuore traileri esittelee Japanin kaduille sijoittuvan ajokokemuksen tuunattuja menopelejä

Lue myös: PS Plus -tilaajat menettävät pian kahdeksan peliä valikoimastaan – vielä ehdit näiden pelikokemusten pariin