Etsi
Toimintapelien aatelin uudelleenlämmittelyt pelittävät yhä silkinpehmeästi.
Arvostelussa Ubisoftin loottiräiskinnän uusi lisäosa.
Teknisesti vaikuttavat käännökset kärsivät aikansa eläneistä pelimekaniikoista.
Arvostelussa tuore Call of Duty -battle royale.
Doom Eternal toimii erinomaisesti, mutta valitettavasti hillittömän hyvän ytimen ympärille on pultattu liikaa turhaa, joka vie huomion pois olennaisesta.
Takuuvarma kokoelma tosifaneille ja sarjan pariin vasta Yakuza 0:n ja Kiwami-kaksikon myötä loikanneille.
Stories Untold kertoo tarinansa ensiluokkaisen hienovaraisin keinoin. Pituutta nautinnolla voisi tosin olla enemmän.
Kentucky Route Zero on peliksi naamioitu tutkielma ihmisyydestä ja elämysmatka, joka pyrkii antamaan pelaajalle mahdollisuuden tulla askeleen lähemmäs itseään.
Journey to the Savage Planetin viihdearvo on suoraan verrannollinen sen huumorin iskevyyteen. Joillekin se maistuu varmasti, toisille se lähinnä aiheuttaa päänsärkyä.
Dreams on todella monipuolinen ja toimiva paketti pelinkehityksen ja luovan ilmaisun opetteluun ja harrastamiseen.
Interaktiivinen kuvakertomus apatiasta, etääntymisestä ja kadonneen itsensä etsimisestä.
Tokyo Mirage Sessions #FE Encore on rento roolipeli, joka ei sorru yliyrittämiseen vaan löytää voimaa persoonallisuudesta ja virtaviivaisuudesta.
Star Ocean: First Departure R on perushyvä roolipeliseikkailu, joka hyötyisi hieman nopeammasta tarinankuljetuksesta ja monipuolisemmasta taistelusta.