Pelaaja valitsi vuoden parhaat pelit vuodelle 2013 nyt kaupoissa olevassa tammikuun numerossa 136. Suurartikkelin virallisten valintojen lisäksi julkaisemme Pelaajan toimittajien ja avustajien omat henkilökohtaiset valinnat viime vuoden parhaiksi peleiksi omana päivittäisenä blogisarjana, jonka kymmenes kirjoittaja on Pelaajan kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen.
1. The Last of Us
Kehittäjä: Naughty Dog
Julkaisija: Sony
Alustat: PS3
Ellien ja Joelin patikkaretki on kahminut jo niin monta vuoden peli -palkintoa, että The Last of Us voi olla turhankin ilmeinen valinta, mutta minkäs teet? Moni peli näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä tai on hauska pelata, ja onpa joissakin ihan oikea kässärikin, mutta harvoin mikään loistaa ylivertaisesti kaikilla osa-alueilla. Naughty Dogin ylivertaisuus olisi pelottavaa, jos muistissa ei olisi Uncharted 3:n tuottama syvä pettymys.
The Last of Us ei ole toki täydellinen, mutta toisin kuin Pelaajan ydintoimituksen muut jäsenet, en turhautunut hitaan alun aikana tai hiiviskelymekaniikan rikkoutuessa. Sen sijaan nautin ehkä liikaakin erityisesti vaikeammilla tasoilla loistavasta selviytymishiiviskelystä, jossa valmistelu huipentuu ihanan groteskiin väkivaltaan. Pelin raakuus ja verisyys eivät ole edes olemassa vain turhaa šokkiarvoa varten, eikä ole sattumaa, että pelaaja kasvaa taidoiltaan rauniomaailman pelottavimmaksi hirviöksi. Kaikella on tarkoituksensa.
Tietysti on myös mahdollista, että pidän pelistä vain siksi, että päähahmo on vähäpuheinen karvanaama, jonka päivät kuluvat säntäileviä keskenkasvuisia kaitsiessa, ja apokalypsin raunioita saa siivota lattialta vaikka joka ilta.
2. Gone Home
Kehittäjä: The Fullbright Company
Julkaisija: The Fullbright Company
Alustat: Pc, mac
Pelien suurin ja suosituin kohderyhmä ovat teini-ikäiset pojat, joita leikkisästi jonneiksikin kutsutaan. Murkkuiän muistojen haalistuessa nuijasodan ja Pähkinäsaaren rauhan kaltaisiksi muinaishistorian tarinoiksi on vain yhä vaikeampi löytää tarttumispintoja erityisesti AAA-luokan ”teoksista”. Onneksi keski-ikää lähestyviäkin muistetaan. Gone Homessa tunnelmoidaan VHS-kaseteilla ja salaisella Gillian Anderson -ihastuksella. Tässähän aivan punastuu!
Ääninauhojen kuunteleminen ja päiväkirjojen lukeminen ovat peleissä System Shock -sarjan parasta ja pahinta perintöä. Ymmärrän kyllä, jos avaruudessa matkaavat tiedemiehet haluaisivat kirjata kokeensa muistiin, mutta laiskat tekijät luottavat lokikirjoihin turhankin usein. Niin, miksipä sitä kokisi kiinnostavia asioita, kun niistä voi sen sijaan lukea väsyneen kahden kappaleen kuvauksen. Gone Homessa päiväkirjakerronta on sekä taitavasti tehtyä että uskottavaa, sillä tilittäjänä on elämänsä tärkeitä hetkiä puiva teinityttö.
Ihmeellisintä on tietenkin se, että Gone Home kertoo aivan tavallisista ihmisistä, joille tapahtuu tavallisten ihmisten asioita. Kirjat, tv ja elokuvat kykenevät repimään kiinnostavia hetkiä arjesta, mutta pelit ovat lähes aina genrevetoista todellisuuspakoa hyvässä ja pahassa. Elävien kuolleiden, avaruushirviöiden ja lohikäärmeiden todellisuudessa tuntuu uskomattomalta, että Gone Homessa voi avata tiskikoneen ja lukea postikortteja.
Jos haluat kokea Gone Homen täysin ilman ennakkokäsityksiä, kannattaa hypätä seuraavaan peliin tässä vaiheessa. Aion nimittäin puuttua kummalliseen käsitykseen siitä, että pelissä on vain yksi juoni, jossa on jonkinlainen ”käänne”. Se on puppua. Nettifoorumeilla kohkataan lesborakkaudesta ja homostelun ”liberaalista agendasta”, vaikka Samin sukupuolinen suuntaus järkyttää vain kiven alla eläneitä ja tulee selväksi jo alkumetreillä. Lisäksi muiden perheenjäsenten elämäntarinat ovat yhtä lailla tärkeitä, kun niihin vain tajuaa kiinnittää huomiota. Gone Homen aito yllätyskäänne onkin se, että peli ylipäätään käsittelee teinirakkautta ja tekee sen tarpeeksi uskottavasti ja koskettavasti. On jo aikakin, että miljardeja tahkoava viihteenala pääsee aihepiiriensä laajuudessa jopa nuortenkirjojen tasolle.
3. Europa Universalis IV
Kehittäjä: Paradox Development Studio
Julkaisija: Paradox Interactive
Alustat: Pc, mac
Haluan olla keisari. Haluan päättää kansakuntien kohtaloista ja murskata kapinoitsijat kymmenentuhannen rautasaappaan alle. Kansansuosikki Civilization on tähän tarkoitukseen minulle liian leikkisä ja pelimäinen. Jotta jaksaisin tuijottaa karttaa tuntikaudet, minun on uskottava ainakin hetken ajan, että tämä voisi olla totta ja että nyt kirjoitetaan vaihtoehtoista historiaa. Miksi muuten välittäisin siitä, että Ranskan monarkki puukottaa minua taas selkään? Nyyh.
Europa Universaliksen simulaatiomainen ja poliittinen strategia on loistanut uskottavuudessaan. Sarjan kautta voi oppia, että tosihistorian valtiot ja niiden kierot kruunupäät ovat pelottavampia kuin fantasiasaagojen taikalordit. Sarjan aiemmat pelit ovat olleet rumia ja kankeita, mutta onneksi ruotsalaisessa Paradoxissa tajutaan nyt, että tinkimättöminkin peli voi saavuttaa suuremman yleisön, kunhan se tuntuu ja näyttää hyvältä. Siksi Europa Universalis IV on kuluvan vuosikymmen tärkeimpiä strategiapelejä, ja se voi avata rohkeasti siihen tarttuvalle ”kovien” strategiapelien ihmeellisen maailman.
4. Grand Theft Auto V
Kehittäjä: Rockstar North
Julkaisija: Rockstar Games
Alustat: PS3, Xbox 360
Kuolettavan harmaan nelos-GTA:n jälkeen paluu San Andreasiin on sitä mitä toivoinkin: värikästä elämää Amerikassa, joka on olemassa vain elokuvissa, tv:ssä ja Houserin veljesten unelmissa. Päätös vuorotella kolmea sankaria olisi voinut tappaa koko pelin, mutta se varmistikin, että tämä on myös ensimmäinen Grand Theft Auto koskaan, joka ei kyllästyttänyt ennen loppuaan.
Michaelin perheongelmat vetoavat isipelaajaan, mutta Trevor antoi todellisen luvan toteuttaa synkempiä impulsseja, joihin haluan kajota vain peleissä. Lähetän sydämelliset pahoittelut järjettömän ja satunnaisen väkivallan kohteeksi joutuneille digitaalisille jalankulkijoille. En olisi saanut puukottaa teitä ja valella ruumiita bensiinillä. Enkä räjäyttää apuun tullutta ambulanssia.
Grand Theft Auton vapaus on tietenkin vain illuusiota, niin kuin kaikissa avoimen maailman peleissä, mutta valtavan pelimaailman yksityiskohdat tekevät siitä tarpeeksi vakuuttavaa. Siksi se on ainoa peli, jossa jaksan intoilla autoista ja yöllisestä moottoritiestä. Rockstar saa hävetä ikuisesti sitä, kuinka se hautasi GTA Onlinen tarjoamat lupaukset loputtomien bugien ja huonon pelisuunnittelun alle.
5. Far Cry 3: Blood Dragon
Kehittäjä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Alustat: PS3, Xbox 360, pc
Kun Far Cry 3:sta leikkaa pois läskin ja rustot eli suuret luulot tarinan syvällisyydestä ja keinotekoisesti hidastetun etenemisen, jäljelle jää makoisa, neonväristä verta tihkuva raakapihvi. Kersantti Rex Power Colt ei pyöriskele itsesäälissä tai leiki viikkokausia Viidakon Ykää, vaan tappaa kaiken illassa tai kahdessa.
Kuka tahansa näkee, että 1980-luku oli paras toiminnan vuosikymmen koskaan, joten sinne palaaminen räiskinnän merkeissä ei voi koskaan olla vain väsynyttä nostalgiaa. Kun Rex laulattaa upeaa miniguniaan huutaen kurkku suorana, voimme tuntea kasvoillamme Predatorin viidakon painostavan kuumuuden ja Arnoldin hien lempeän aromin. Kun Rex rakastuu ja seksikäs saksofonia alkaa ulvoa, on kuin Linda Hamilton ja Michael Biehn olisivat taas lakanoiden välissä siittämässä tulevaisuuden messiasta.
Olen velkaa Blood Dragonin musiikin säveltäneelle Power Glove -duolle. Warzonen ja Sloan’s Assaultin kaltaisten kappaleiden kautta löysin retrowaven, tämän hetken hienoimman musiikkigenren. Perturbatorin, Kavinskyn ja Vincenzo Salvian soidessa autoradiossa jopa Prisman parkkipaikka muuttuu Miamin rantakaduksi.
– Janne Pyykkönen
Muiden valinnat:
Panu Saarenoja || Johannes Valkola || Daniela Wnuk || Miika Huttunen || Matias Kainulainen || Paavo Niskala ||
Miikka Lehtonen || Janne Kaitila || Jukka Moilanen || Janne Pyykkönen || Eemeli Rekunen || Ville Arvekari