Auto kaahaa yön pimeydessä pitkin siltaa kohti suurkaupungin kirkkaana loistavia valoja ja silloin se tapahtuu: TU-TU-TUM-TUM-TU-TU-TUM-TUM! Phil Collinsin legendaarisen In the Air Tonight -kappaleen vielä legendaarisempi rumpufilli iskee kuin tuhat vasaraa autoradiosta. Tähän suorastaan eeppiseen hetkeen, joka koetaan Grand Theft Auto: Vice City Stories -pelissä, tiivistyy kaikki, mikä tekee pelien ja populaarimusiikin suhteesta niin kiehtovan.
Kenenkään ei ole nimittäin pakko kokea juuri tätä hetkeä tai edes kuunnella juuri kyseistä kappaletta peliä pelatessaan, vaan peli tarjoaa lukuisten radiokanaviensa kautta mahdollisuuden sen tapahtumien ja musiikin kirjavien äänimaisemien loputtomaan yhdistelyyn. Matkan kohti suurkaupungin valoja voi taittaa yhtä hyvin rapin tai lattarirytmien kuin aikuisrockin tai listahittien saattelemana. Ja jokainen kappale luo hiukan erilaisen tunnelman pelin jo valmiiksi koukuttavaan maailmaan. Missä muussa mediassa vastaava on mahdollista?
Kaltaiselleni levyjä kirpputoreilta rahtaavalle ja biisien sanoituksista meuhkaavalle musiikkinörtille pelien ja musiikin yhteen kietominen tarjoaa myös oivan tilaisuuden ylenpalttiseen romantisointiin. Mitä jos pelit laajentavat ihmisten tietämystä musiikista ja tutustuttavat soittolistaradioiden ja suurlevy-yhtiöiden turruttavan samankaltaisiin tarjontoihin kyllästyneitä pelaajia kokonaan uusiin musiikin lajeihin?
GTA-sarjan tekijät julkaisivat taannoin Spotify-soittolistat, jotka kattavat kaikki sarjan kolmen viimeisimmän osan ja niiden lisäosien radiokanavilla kuullut kappaleet. Kyseessä ei ole vain pelisarjan faneille tehty palvelus, vaan mahtava kädenojennus kaikille, joita uuden musiikin löytäminen ja eri genreihin tutustuminen kiinnostavat. Monet näistä soittolistoista sisältävät erittäin kattavia läpileikkauksia eri vuosikymmenten hiteistä ja eri tyylisuunnista.
GTA:n kehittäjät Rock Star Gamesilla ovat ymmärtäneet sen, ettei pelien tarvitse elää vain oman alustansa ja pelihetken sisällä, vaan ne ovat voimakas massamedia, jonka kautta voidaan nostaa esille myös muita kulttuurimuotoja.
Ei pelin silti tarvitse olla megaluokan AAA-tuotanto, jolla on käytössään suunnaton musiikkikirjasto, luodakseen musiikin ja pelaajan välille niin voimakkaan tunnereaktion, että pelaaja tahtoo tutustua musiikkiin myös pelin ulkopuolella. Pelasin taannoin tunnelmaltaan rikasta ja visuaalisesti koukuttavaa indiepeliä Kentucky Route Zeroa. Tämän pienellä rahalla tuotetun, Appalakkien vuoriston suorastaan ikonisen amerikkalaiseen maalaismaisemaan sijoittuvan seikkailupelin maailma saa tuhdisti lisäsävyjä pelissä soivasta perinnemusiikista.
Bluegrassin ja folkin kaihoisaa sointia hetken kuunneltuani innostuin Kentucky Route Zeron jollottelevista veisuista niin, että ryhdyin googlaamaan eri kappaleiden nimiä ja kuuntelemaan niitä netistä. Pian eteeni levittyi siihen mennessä vain satunnaisesti korviini osunut, suunnattoman vivahteikas ja lukuisia tulkintoja samoista ikivihreistä tarjoava juurimusiikin maailma.
Kokemukseni sai minut ymmärtämään, että hyvä peli voi antaa pelaajille kaiken muun lisäksi sävellahjan, jos pelaaja vain pitää mielensä ja korvansa auki ja näkee hiukan vaivaa löytääkseen pelitilanteessa mieleen painuneen sävelmän. Ovathan monien pelien äänimaailmat sidottuja eri aikakausiin ja tunnelmiin, joiden lumoavuuden viimeistelee juuri musiikki.
Tässä siis nöyrä pyyntöni maailman pelaajille: ottakaa vastaan musiikin lahja.
– Juuso Janhunen
Kolumni on julkaistu alunperin Pelaaja-lehdessä numero 129, joka julkaistiin kesäkuussa 2013.