Eräänä sateisena iltapäivänä muutama vuosi takaperin kuljeskelin Kööpenhaminassa, Nørrebron kaupunginosassa. Matkaoppaiden ja muiden suomalaisten kertoman pohjalta tiesin, että alue oli tunnettu nuorekkaan luovan väen keskuksena, jonka kadunvarret täyttyivät viikonloppuisin kirpputoreista ja sikäläisten hipstereiden fiksipyöristä.
En kuitenkaan ollut etsimässä parasta vinyylilevykauppaa, sen hetken suosituinta pikkukahvilaa tai nousussa olevan paikallisen designmerkin myymälää. Kaikkia näitä kyllä alueelta löytyi, mutta minua kiinnosti vain erään paikallisen vinkkaama parturiliike, Ruben og Bobby.
Löysin etsimäni suuren hautausmaan vierestä, Jægerborgsgadelta, mutta en suinkaan aikonut leikkauttaa hiuksiani. Olin tullut liikkeeseen ihastelemaan heidän kokoelmiaan. Ruben og Boggy on nimittäin parturin lisäksi pelifiguurien, retropelien ja popkulttuuriin viittaavien lelujen erikoisliike.
Sisällä kaupassa häkellyin. Liike ei ole iso, mutta sen seinät ovat pullollaan pelejä Commodore 64:lle, Atarin, Nintendon ja Segan vanhoille laitteille sekä harvinaisemmille pelikoneille. Lisäksi hyllyiltä löytyi vanhoja taskukokoisia pelikoneita ja muoviukkeleita Mariosta He-Maniin. Olin tullut pelinörtin paratiisiin, josta poistuin pari peliä rikkaampana vasta, kun sulkemisaika yllätti.
Samanlaisia haltioitumisen hetkiä koin myös kerran Saksassa, kun vierailin Berliinin video- ja tietokonepelien museossa. Vanhojen laitteiden, pelien ja niiden historiallisten innoittajien tutkailuun sekä paikallisten peli-intoilijoiden kanssa rupatteluun upposi tunteja.
Suurimman huomion varasti museosta löytynyt Painstation-peli, jonka aitoa kipua tuottavasta pelikokemuksesta kirjoitin Pelaajaan toissavuoden lopulla. Nämä kaksi esimerkkiä kertovat siitä, miten pelaaminen ei ole vain kotona tietokoneiden ja konsoleiden parissa intoilua. Se voi olla myös elävä osa jonkin kaupungin viihtyisyyttä ja mielenkiintoisuutta – asia, josta kerrotaan kavereille netissä ja kahvipöytäkeskusteluissa sekä median toimesta matkailua ja vapaa-aikaa käsittelevissä artikkeleissa.
Pelaaminen on niin yleinen ja kulttuurien rajat ylittävä kokemus, että sen historiasta, nykypäivästä ja oheen syntyneestä kulttuurista riittää materiaalia museoihin, kahviloihin, taidenäyttelyiksi tai vaikka parturiliikkeen tavaramerkiksi. Mutta mitä tarjoaa tänne saapuville turisteille Suomi, tuo modernin peliteollisuuden huippumaa?
Muutaman baarin, jonka hyllystä löytyy Alias tai Afrikan tähti, ja vinot pinot Angry Birds -tuotteita, joita voi hankkia yhtälailla mistä muualta tahansa. Olisiko aika tehdä jotain?
Joka maalla on omat historialliset monumenttinsa ja nähtävyytensä, jotka ainakin länsimaissa ammentavat aikalailla samoista lähteistä: kirkkoja, museoita, muistomerkkejä. Pienet erikoisuudet ovat kuitenkin ne, jotka todella jäävät mieleen.
Maailmalla on miljoonia pelaajia, joista monet Suomeen suuntautuvan turismin kärkimaista, kuten Japanista, Saksasta ja Venäjältä. Missä ovat täkäläiset Ruben ja Bobby, jotka loisivat jotain erityistä pelaaville vieraillemme?
– Juuso Janhunen
Kolumni on julkaistu alunperin Pelaaja-lehdessä numero 133, joka julkaistiin lokakuussa 2013.
Kuva: Lasse Erkola