Videopelien jakelualusta Steam antoi käyttäjilleen mahdollisuuden palauttaa ei-toivottuja pelejä jos niiden ostosta on kulunut enimmillään kaksi viikkoa, eikä niitä ole pelattu kahta tuntia pidempään. Varsin kuluttajaystävällinen ratkaisu, jota kuitenkin alettiin käyttää väärin jo heti ensi askeleilta lähtien. On kurja nähdä miten ahneiksi osa pelaajista paljastuu aina kaiken kivan keskellä, sillä se monesti kostautuu ihan koko yhteisölle. Innokkaimmat palauttelevat nyt pelejä kuukausien takaa yksinkertaisesti koska se on mahdollista – Steam on hyväksynyt näitä toistaiseksi varsin leväperäisesti.
Internetin aikakaudella systeemin hyväksikäyttö ei ole turhan haastavaa, eikä oikeastaan yllättävääkään. Aukkoja löytyy palvelusta kuin palvelusta ja vallitseva ajattelu tuntuu olevan, että kaikki mikä on mahdollista on myös sallittua. Viallisten tuotteiden kohdalla palautusoikeus on enemmän kuin perusteltu, eikä korkkaamattomasta hutihankinnastakaan kannata rangaista. Impulssiostajilla ei ole koskaan ollut näin helppoa. Jo pelatut pelit ovat kuitenkin eri asia, eikä niiden huonous esimerkiksi riitä perusteeksi saada rahojaan takaisin. Pidän jopa moraalisesti erittäin arveluttavana sitä ajattelutapaa, joka oikeuttaa tämänkaltaisen toiminnan tai sen yrittämisen.
Kehittäjät eivät näe palautuneista peleistä pennin jeniä, ja tämä pätee myös täysin Steamin sääntöjen mukaan pelatessa, sillä monet indie-julkaisut ovat kestoltaan varsin vaatimattomia. Käytännössä pelaajan onkin mahdollista pelata alusta loppuun jokin tietty nimike alle kahden tunnin rajan ja lunastaa silti rahansa takaisin vedoten vaikka siihen, ettei peli ollutkaan sitä mitä siltä odotti. Pidän vähän harmillisena sitä että tämä on edes mahdollista, sillä se saattaa tehdä poikkeuksellisen lyhyet pelit teoriassa jopa kannattamattomiksi. Pidemmät pelit puolestaan muuttuvat ikään kuin parin tunnin demoiksi, jolloin jokaisella on mahdollisuus nauttia rajallisesta määrästä sisältöä ilmaiseksi niin halutessaan. Edelleen hyvä juttu kuluttajille, mutta kehittäjillä saattaa kasvaa paine panostaa erityisesti pelin alkupuoliskoon jotta siinä pysyttäisiin kiinni myös loppuun saakka.
On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan touhu lähtee kehittymään. Selvästi systeemi vaatii jonkinlaista kehittämistä, sillä kahteen tuntiin lukittu aikarajoitus ei toimi kaikkiin peleihin samalla tavalla. Suurimmat roolipelit esimerkiksi paljastavat todellisen karvansa vasta kymmenien tuntien jälkeen siinä missä pienet ja lyhyet nimikkeet ehtivät tulla enemmän kuin tutuiksi. Ostohistoriaa koskevan kahden viikon rajan tulisi olla paremmin valvottu, sillä saavutetuista eduista leikkaaminen tapaa aiheuttaa nurinaa. Kehittäjien näkökulmasta suunta on mielenkiintoinen, eikä välttämättä täysin ongelmaton, mutta vain aika näyttänee miten tässä vielä käy.
Jenni Ahlapuro