Vielä viimeisen vuoden aikana olen saanut muutaman kerran hyvät naurut, kun johonkin tabloidimediaan on raahattu ”asiantuntija” kertomaan siitä, kuinka videopelit ja netti luovat yksinäisiä ihmisiä vailla sosiaalisia kontakteja. Oma kokemukseni on päinvastainen, ja kerron nyt esimerkin siitä miten uusi tekniikka ja vanha harrastus voivat yhdistyä pitämään yllä tärkeitä ystävyyssuhteita.
Ensiksi on kuitenkin palattava aikaan, jolloin pelit oli tehty paperista. Pelikoneet olivat 1988 tehoiltaan sen verran alkeellisia, että nykymittapuulla ei voi puhua eeppisistä visuaalisista ilotulituksista. Se ei juuri haitannut, sillä silloin saatiin kuitenkin suomeksi nörttiharrasteiksi leimattujen puuhien iso jehu, Dungeons & Dragonsin perussäännöt. Minulle se aloitti pitkän pöytäroolipelien harrastuksen, joka sekoittui luontevasti leipätyöksi nousevaan videopeli-innostukseen.
Pöytäpelit ovat luonteeltaan aina seurapelejä, pelattiin niissä sitten scifiä, fantasiaa, kauhua, dekkareita tai mitä muuta tahansa. Niinpä opiskeluvuosinani löysin uusia ystäviä myös pöytäroolipelien kautta. Kun puuhasta riisuu kaiken muun, totuudeksi jää, että se on kaveripiirin läpänheittoa virvokkeiden ja naposteltavan kera.
Peliharrastuksen yrittivät kuitenkin kaataa arkielämä ja sen vaatimukset. Pelipiiri levisi työurien, perheiden ja muun välttämättömän mukana ympäri suomea niin, että viiden tai kuuden pelaajan porukasta saisi tuurilla samaan kaupunkiin kerrallaan ehkä kaksi. Luulin jo, että tähän se jäisi, mutta sitten apuun tuli internet.
Espoolainen (ja sittemmin jenkkeihin ostettu) Smiteworks-firma kehitti yli puoli vuosikymmentä sitten Fantasy Grounds -ohjelmiston. Sen tarkoitus on olla virtuaalinen pelipöytä, joka matkii pyötäroolipelien välttämätöntä mekaniikkaa ja jakaa tiedon tosiajassa pelaajille. Pelaajat voivat heittää toistensa nähden virtuaalisia noppia, kirjoittaa yhteisiä muistiinpanoja ja jättää säännöt koneen jauhettavaksi.
Yhdistimme viime vuonna Fantasy Groundsin ja Skypen konferenssipuhelut, ja yhtäkkiä ympäri suomen kadonnut peliporukka onkin taas saman pyödän ääressä. Vain yksityiskohdat ovat muuttuneet. Pelit alkavat vasta kun jälkikasvu nukkuu, virvokkeet saattavat olla mallaspitoisempia, sipsejä ei voi varastaa naapurilta, ja välillä ihmisiä saattaa kadota hetkeksi linjoilta vaikkapa rauhoittelemaan itkevää vauvaa. Tuntuu silti melkein siltä, kuin satojen kilometrien päässä asuvat vanhat kaverit olisivat samassa huoneessa.
Aivan sama vaikutus tuntuu olevan myös esimerkiksi Xbox Liven kautta pelatuilla moninpeleillä. Harvemmin sieltä saa uusia kavereita, mutta tärkeät kaveruussiteet pysyvät pystyssä ja kuulumiset vaihdetaan. Siinä teille sitä netin antisosiaalista toimintaa, asiantuntijat.
P.S. Pelaajan Facebookissa ja Pelaajalehti.comissa on muutamaan kertaan uutisoitu fanirahoitteisesta Myrskyn Sankarit -roolipelistä, joka on suunnattu nuoremmille pelaajille. Jos joku on ihmetellyt, mitä sillä on tekemistä konsolipelien kanssa, vastausta tuli ehkä tässä: Pelaajan toimituksen vanhempi väki muistaa, millaista vallankumousta paperilla ja nopilla ja suomenkielisillä säännöillä pelatuilla seikkailuilla oli sen ajan pelaajien kehitykseen. Kyllä uusien sukupolvienkin on saatava nauttia vastaavasta peliviihteestä.