Huhut ovat totta. Sorruin Star Wars: The Old Republiciin.
Koska muut toimituksen jäsenet eivät ole ehtineet vielä pelistä sen suuremmin blogahdella, loikkaan tähän väliin tunnelmoimaan, kun se on vielä suhteellisen tuoretta. Hahaa!
Toimiston paikallinen legenda kertoi, että BioWaren uusi MMO-roolipeli olisi pitkälti Knights of the Old Republic III, jota voisi käytännössä pelata melko paljon lähes yksinpelipelimäisesti tarinaa kahlaten. Viime vuonna peräti neljä tuoreempaa BioWare-peliä – molemmat Mass Effectit ja Dragon Aget – melko innokkaasti läpäisseenä ei moista kuvausta voi vastustaa.
Niinpä viimeksi pc:llä aktiivisesti 486-aikoihin pelannut tyhmennetty konsolipelaaja on viimeisen kuukauden aikana päästä uppoutumaan pc- ja etenkin MMORPG-pelien kiemuraiseen maailmaan, mikä itsessään on ollut seikkailu siinä missä itse pelikin.
Sivuseikka sinänsä, että Jedi Knight -luokan miesääninäyttelijänä on David Hayter, eli ite Solid/Naked Snake. Tämä ei vaikuttanut rahtustakaan ajoittain yli-innokkaaksin kutstutun Metal Gear -fanin ajatusmaailmaan.
Miten tää toimii, hei?
Olisihan sen paluun näppäimistöllä ja hiirellä pelaamiseen voinut tehdä astetta kepeämminkin pelein ja askelin, mutta loppujen lopuksi ajatustasolla hieman jopa pelottaneeseenkin MMO-maailmaan uppoutuminen on onnistunut melko sujuvasti yskähtelevästä nuhapumpustani huolimatta. Graafiset tehot minimiin ja johan pyörii!
Matka meinasi tyssätä jo ennen alkamistaan. Näin puhtaasti konsolipelaajana en nähnyt mitään syytä, miksi haluaisin antaa luottokorttitietoni, vaikka en halunnut jatkaa tilaustani 30 päivän ilmaisen peliajan jälkeen. Olipa kyseessä kuinka yleinen käytäntö MMO-peleissä tai ei. Lopulta laskeskelin, että oman elämänrytmini tuntien aika ei todennäköisesti riitä edes yhden hahmoluokan perustarinakaaren läpäisyyn, joten kerranhan se vain kirpaisi, kun päätin lopulta hankkia lisäaikaa aloittaakseni matkani kaukaiseen galaksiin.
Hahmon luonti oli omaan makuuni kohtuullisen kattava, joskin en aivan mieleistä luomusta saanutkaan aikaiseksi, mutta yritin luoda hahmon joka vastaa mielikuvaani tämän äänestä. Pelin alku sen sijaan oli jokseenkin hämmentävä, sillä ensimmäisen vihollisen kimppuun hyökätessäni peli sanoo, ettei hahmollani riitä muutaman iskun jälkeen focusta, jonka tarkoitusta lähdin metsästämään pelin ohjeista ja tietopankeista turhaan.
Tässä vaiheessa en uskaltanut vielä huudella kanssapelaajille chatissa, nauraisivat kuitenkin. Lopulta nyypän oli keskeytettävä peli ja googletettava, että kyseessä on mittari, jota jokainen hyökkäys kuluttaa tietyn palkkimäärän. Entä miten focusta kasvatetaan? No tietenkin perushyökkäyksellä, joka jostakin syystä ei ollut automaattisesti määritetty valmiiksi pikanäppäimiin. Joskus käy näin.
Jälkeenpäin Googlea ei jaksanut kaivella, joten osoitin tyhmyyteni kyselemällä, mitä kaikkien huutelemat DPS, LFG ja LFM ynnä muut tarkoittivat. Vaikka chatin puolella olikin kyselyjeni jälkeen havaittavissa epäuskoista huvittuneisuutta, maininta ”my 1st mmo” sai ilkkujat erittäin avuliaiksi. Ainakin toistaiseksi pelaajayhteisö on ollut yllättävän ystävällistä.
Ja minähän en ryhmään mene, paitsi jos sittenkin…
On myönnettävä, että pinttyneenä yksin pelattavien roolipelien ystävänä kului aikaa, ennen kuin suostuin lyöttäytymään mihinkään porukkaan tehtävää suorittamaan. Toimiston väkikin on suurimmaksi osaksi Imperiumin puolella, jota urhea jedini niin vastustaa, joten kynnys tuntui suurelta. Keräilinkin heti alkuun suuremman kasan kokemuspisteitä kuin oli tarpeen, ja olihan se kieltämättä työlästä ja aikaa vievää. Sen ansiosta kuitenkin ensimmäinen useammalle hengelle tarkoitettu Heroic-luolasto tuli läpäistyä vaivatta yksin.
Siitä eteenpäin seuraan lyöttäytyminen Heroic- ja Flashpoint-tehtävissä olikin suorastaan pakollista, mutta onneksi se sujui vaivatta. Suurempi ongelma tuntuu välillä olevan seuran löytäminen juuri kun oma mielentila halajaa ryhmätehtävien pariin, mutta ehkäpä tähänkin on joku nopeampi ratkaisu, jota en ole vielä löytänyt. Tai tajunnut kysyä, siis.
Kaiken kaikkiaan The Old Republicin alkupuolisko ei ole tuottanut liikaa päänvaivaa, ja BioWaren tarinavetoinen tyyli – ja rakkaus Star Warsiin – on ehkä laskenut omalla kohdallani kynnystä tarttua peliin. Toisin kuin World of Warcraftissa, jonka vuosikausia kertynyt ja elitistisöitynyt pelikansa epäilyttää suuresti, SW: ToRissa kaikki ovat vielä kutakuinkin samalla viivalla ja peli tuntuu etenevän mukavasti niin yksin kuin tarpeen vaatiessa porukallakin.
Kokemus on omalla kohdallani ollut toistaiseksi vaivan arvoinen, vaikka konsolipelaajana olisin toki mieluusti ottanut pc-version sijaan myös konsolityhmennetyn ja puhtaasti yksin pelattavan version…