K-18!
Tekijä: Ubisoft Shanghai
Julkaisija: Ubisoft
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PlayStation 3
Moninpeli: Ei
Samalla koneella: Ei
Verkossa: Ei
Tuhkassa henki pihisee
Ubisoftin pitkään otsikoissa keikkunut I Am Alive kävi läpi useita värikkäitä kehitysvaiheita, kunnes se lopulta muovautui suuresta pelijulkaisusta nykyiseen latauspelimuotoonsa. Katastrofissa tuhoutuneen Havingtonin kaupungin raunioihin astuessa käy nopeasti ilmi, mikä pelin kehitystä on tarkalleen ottaen viivyttänyt. I Am Alive ei ole vuoristoratamaisella vauhdilla etenevä ja sulavasti rullaava toimintapeli, vaan rehellinen ja armoton selviytymiskamppailu fyysisesti ja moraalisesti rappeutuneen sivilisaation keskellä.
Yhteenotot muiden selviytyjien kanssa ovat armottomia, raunioissa kiipeily käy voimille ja tuhkapölyn turmeleman ilman hengittäminen pidemmän päälle tappaa. I Am Alive ei aliarvioi pelaajia, vaan omaa perhettään etsivän isän tarinan edetessä on toden teolla kamppailtava vihollisten lisäksi oman kestävyyden, erittäin niukkojen elintarvikkeiden, sitäkin niukempien aseiden ja tietenkin ympäristön kanssa. Ei siis aivan tavanomaisia ideoita, jotka voisi myydä massayleisölle.
Vielä virtaa, mutta kuinka kauan?
Pelin ideat ovat kiinnostavia, mutta niiden yhteen kasaaminen ja tasapainottaminen on ollut sen verran haastavaa, ettei se ole täysin onnistunut edes lopullisessa muodossaan. Ongelma ei ole pelin vaikeustaso, jonka otan avosylin vastaan. Hupenevan kestävyysmittarin silmäileminen kiipeillessä ja vihollisten bluffaaminen panoksettomalla aseella on armottomuudestaan huolimatta suorastaan nerokasta pelin oman konseptin sisällä. Näiden ansiosta pelaajan on silmäiltävä jatkuvasti ahdistavaa maailmaa ympärillään ja pääteltävä, mikä – ja kuka – siellä toimii omaksi eduksi.
Jännityksen luomiseen ei tarvita groteskeja hirviöitä, vaan pelkkä oman kuolevaisuuden tiedostaminen tiukoissa tilanteissa ajaa saman asian. Mikään ei motivoi varovaisuuteen kuin tieto, että uudelleenyrityksiä on rajoitettu määrä ja niiden kokonaan hupeneminen saattaa viedä takaisin kappaleen alkuun noin puolen tunnin tarpomisen päähän – ja pidemmällekin, mikäli matkan varrella on innostunut tutkimaan pelialuetta elintarvikkeiden varalta tai auttamaan hädässä olevia selviytyjiä kaupungin uutena moraalivartijana.
On virkistävää huomata, kuinka uhittelevan jengin kohdatessa tulee vilkuiltua vihollisten aseistusta ja kiroiltua, kuinka viimeinen terveyspakkaus tuli annettua loukkaantuneelle ja viimeinen luoti ammuttua helpommassa kohtaamisessa. Tilanne tosin helpottuu uusien aseiden ja tarvikkeiden myötä.
I Am Aliven ongelma piilee pikemminkin siinä, ettei peli ole teknisenä suorituksena samalla tasolla kuin ideansa. Karua grafiikkaa peitellään kuolettavalla tuhkapilvellä, äänimaailma on tylsä ja dialogi pätkii ajoittain kummallisesti. Kiipeilyssä ja vihollisjoukkojen uhittelussa on ohjauspuolella omat epätarkkuutensa, jotka johtavat epäsuotuisiin seurauksiin.
Pelin armottoman luonteen vuoksi olisi ollut tärkeää, että ohjaus olisi hiottu loppuun asti. Vaikka sen kanssa oppii noin kuuden pelitunnin aikana elämään, puutteet eivät auta I Am Alivea pääsemään täyteen potentiaaliinsa. Ei, vaikka sen ajatusleikit pelastavatkin paljon.