Hei, meillä on pieni ongelma, toivottavasti joku täällä osaa auttaa. Ollaan tehty poikien kanssa räiskintäpeliä jo muutaman vuoden ajan. Se on sellainen realistinen taktinen peli, vähän niin kuin ne Rainbow Six -pelit, joista nuoret tykkäävät. Mutta meidän pelistämme ei oikein meinaa tulla mitään ja nyt julkaisijakin on pistämässä koko projektia viemäriin. Mitä teemme?
Jos vastasit “aloittakaa koko projekti alusta suunnattomalla hinnalla, vaihtakaa täysin sen suuntaus, palkataa pelin tähdeksi näyttelijä, joka ei ole ollut kova nimi enää pariin vuosikymmeneen ja toivokaa, että puolen sekunnin välein kuultavat kirosanat estävät pelaajia huomaamasta, miten surkea pelinne on”, onneksi olkoon! Olet selvästi vähintään varapresidentti-tason tyyppi Bethesdalla ja sinulla on niin paljon rahaa, ettei pytylle meinaa taipua.
Ja järkeä sen verran, että sillä ei täyttäisi edes teelusikkaa..
Tämä on todellakin vuonna 2009 julkaistun Rogue Warrior -pelin taustatarina. Sen kehitys alkoi 2000-luvun alkuvuosina ja tarkoituksena oli kehittää neljän pelaajan yhteistyössä pelaama realistinen ja taktinen räiskintäpeli. Projektin nimimieheksi palkattiin “Demo Dick” Richard Marcinko, oikeasti pitkän ja kunniakkaan uran Yhdysvaltojen erikoisjoukoissa vetänyt jermu, jonka piti tuoda projektille uskottavuutta ja taktista realismia.
Ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin Bethesda päätti, että koko touhusta ei ollut tulossa mitään, pisti koko projektin alusta saakka uusiksi ja antoi sen kehitysvastuun brittiläiselle Rebellion Developmentsille, joka on aina ollut hyvin luotettava nimi kehnojen pelien genressä. Marcinko pidettiin yhä pelissä mukana, mutta nyt hänen pitkän uransa ja kokemustensa sijaan tiimille annettiin määräys “korostaa Marcinkon persoonallisuutta”, eli pistää tämä kiroilemaan parin sekunnin välein. Ja totta kai tällainen projekti ansaitsee myös A-listan ääninäyttelijän, mutta ne maksavat rahaa, joten Bethesda palkkasi Mickey Rourken, jonka uran kaari oli 2000-luvun alkuvuosina jossain maan alemman vaippakerroksen tienoilla. Ja kaveri myös vetää parastaan, sammaltaen ja mumisten tiensä läpi roolin ja kuulostaen siltä, kuin hänet olisi rullattu Ale-Pubin roskiksen alta suoraan studioon.
Lue myös: Valve lykkää Steam Machinen ja Steam Framen hinnoittelua muistipulan vuoksi
Tuloksena on aivan karmea peli, josta irtoaa kyllä runsaasti viihdettä, mutta ei sillä tavalla, kuin kukaan projektissa mukana ollut ehkä toivoi.
Rogue Warrior perustuu kehittäjien väitteiden mukaan “Demo Dick” Marcinkon muistelmiin ja kokemuksiin muun muassa Navy SEALs -erikoisjoukoissa ja niiden komentajana. Mutta — ja voi olla, että tämä on vain minun vikani, ehkä olen saanut traumaattisen päävamman ja unohtanut puolet peruskoulun historian tunneista — en kieltämättä muista 80-luvulta sitä Yhdysvaltojen, Pohjois-Korean ja Neuvostoliiton välistä sotaa, jota peli kuvaa. Jos joku on paremmin kärryillä, ottakaa ihmeessä yhteyttä ja auttakaa, koska voin tarvita lääkäriä.
Pelaaja ohjastaa tietenkin Marcinkoa, joka pudotetaan Pohjois-Koreaan aseinaan vain vaimennettu pistooli, MP5-konepistooli ja ruma kielenkäyttö. Tehtävänä on sabotoida pohjois-korealaisia ydinohjuksia, joita maa trokaa ydinaseiden puutteesta kärsivälle Neuvostoliitolle, mikä kuulostaa taas jotenkin vähän väärältä, mutta en nyt pysty tarkkaan sanomaan, miksi. Operaatio menee tietenkin pieleen, koska kävi ilmi, että kansainvälistä diplomatiaa ei harrasteta huutamalla pohjoiskorealaisille siitä, miten näiden diktaattorilla on pieni kikkeli. Tai hitto vie, kuka minä olen sitä sanomaan, se tällä hetkellä Valkoisessa talossa istuva tahra ihmiskunnan tapetilla on rakentanut miljardiomaisuutensa tämän periaatteen varaan, joten ehkä minä olen taas väärässä.
Lue myös: Uusi konsolisukupolvi voi saapua jo ensi vuonna, AMD vihjaa
Oli miten oli, sitten Richard Marcinko murhaa kaikki vastaantulijat ja pelastaa maailman.
Rogue Warrior on aivan karmea peli. Miten karmea peli? Se on niin karmea peli, että sen oletustason asetuksissa hiiren oikea nappi heittää käsikranaatin, eikä esimerkiksi nosta aseen rautatähtäimiä pelaajan silmien eteen, kuten suunnilleen kaikissa muissa FPS-peleissä. Niinkin voi kyllä tehdä! Mutta se tehdään painamalla välilyöntiä. Miettikää, koska AI-roskaa ei vielä ollut 2000-luvun alussa olemassa, ihmiset joutuivat kiskomaan näin surkeita ideoita itse viemäristä!
Sama huikea toteutuksen taso värittää koko peliä. Aseita toki vaihdetaan hiiren rullaa vierittämällä, kuinkas muuten. Mutta vain yhteen suuntaan. Toiseen suuntaan se rulla ei tee mitään. Pelin alussa peli opettaa, että Marcinko voi ammuskella valonlähteitä ja sitten pimeänäkölasiensa avulla vaania vihollisia pimeässä. Ja se onkin hauskaa ja siistiä sen yhden pienen kohtauksen ajan… mutta sen jälkeen sitä ei sitten voikaan enää tehdä. Kaikki valonlähteet muuttuvat maagisesti tuhoutumattomiksi.
Karmeuden viimeisteli aikanaan tekninen toteutus. Nykyään peli toki pyörii PC:llä erinomaisesti, ainakin Linuxin kautta pelattuna. Windowsin puolella taitaa mennä huonommin. Mutta ne varsinaiset pääalustat, eli Xbox 360 ja PlayStation 3? Voi pojat! Molemmat versiot pyörivät noin 10-15 FPS:n nopeudella, mikä tekee pelaamisesta täyttä tuskaa.
Pelaaminen tuntuu hirveältä, kenttäsuunnittelu on naurettavan kehnoa, eikä pelistä oikein muutenkaan saa mitään viihdettä… paitsi ehkä ironisesti. Pelin versio Marcinkosta kun on kuin jonkun 12-vuotiaan teinipahiksen käsitys siitä, miltä joku tosi kova ja karu sotamies kuulostaa. Pelin roisi rasismi osui pahasti korvaan jo vuonna 2009, mutta yleisesti Rourken yritykset kuulostaa kovalta tyypiltä vain naurattavat. Ehkä tämä tragikoominen yliyrittäminen on myös syy sille, miksi peli on niin karu pettymys.
Sillä kun on helppo verrokki hyvin samaan aikaan ilmestyneessä 50 Cent: Blood on the Sandissa, joka on myös äärimmäisen tyhmä peli. Mutta Blood on the Sand on tyhmä peli hyvällä tavalla. Sen kehitystiimi tiesi tekevänsä älytöntä peliä ja nojasi hölmöyteen täysillä, kun taas Rogue Warriorin kehitystiimi selvästi kuvitteli tekevänsä tosi siistiä peliä.
Näin tuloksena ei tietenkään ole hyvää pelikokemusta, mutta ehkä yksi niistä harvoista pelimaailman vastineille roskaleffoille: niin huono, että ei voi kuin nauraa kaikkien projektissa mukana olleiden sähellykselle, sekä sen tulokselle.
Miikka Lehtonen