Kuka muistaa Looking Glass Studiosin legendaariset Ultima Underworld -pelit tai System Shockit? Minä ainakin! Muistan yhä elävästi, miten Ultima Underworld räjäytti nuoren Lehtosen tajunnan antamalla minun seikkailla elävän tuntuisessa ja realistisessa fantasiamaailmassa. Se oli valtavan kova juttu nuorelle pelaajalle, joka oli kasvanut fantasiakirjojen parissa.
Vaikka monet Looking Glass -alumnit ovat sittemmin tehtailleet peleille henkisiä perillisiä, on tunnustettava, että nämä niin kutsutut immersiiviset simulaatiot ovat jääneet viimeisten parin vuosikymmenen aikana valitettavan harvoiksi.
Niinpä voittekin kuvitella iloani, kun jotenkin hämmästyttävästi vasta nyt törmäsin genren edustajaan, jota en ollut koskaan pelannut. Tämä peli on sittemmin runsaasti huomiota Dishonored-peleillään, sekä Deathloopilla ja Preyn uusintaversiolla, keränneen Arkane Studiosin esikoispeli, vuonna 2002 julkaistu Arx Fatalis.
Ja tiedättekö mitä? Se on aika pahuksen hyvä peli!
Niin vaikea kuin sitä ehkä onkin uskoa, en tosiaan ollut oikein tietoinenkaan koko Arx Fataliksesta vielä pari viikkoa sitten. Olin kyllä kuullut nimen useasti, mutta jotenkin vain olin koko ajan sekoittanut sen johonkin toiseen saman aikakauden kehnompaan peliin, enkä täten ollut jaksanut vaivata päätäni asialla sen enempää. Näin siihen saakka, että näin sen ohimennen jollain “luolastoseikkailut, joita kaikkien pitää pelata”-listalla. Kuvaus kuulosti paitsi täysin erilaiselta kuin kuvitelmieni Arx Fatalis, myös aika kiehtovalta. Ja tässä sitä sitten ollaan.
Lue myös: Sony nostaa PlayStation 5 -konsolien hintoja ensi viikolla – näin paljon korotukset osuvat kukkaroon
Arx Fatalis on todellakin Arkane Studiosin esikoispeli, mikä on hyvin helppo uskoa firman myöhemmän tuotannon perusteella, se kun oli jo heti ensikerralla juuri sellainen peli, joista ranskalaistiimi on myöhemmin tullut tutuksi. Eikä se myöskään peittele esikuviaan, sillä tiimi nimesi Looking Glass Studiosin pelit inspiraatioinaan, mutta ei siinäkään vielä kaikki. Arx Fataliksen kun oli määrä olla Ultima Underworld III. Tiettävästi Paul Neurath, yksi alkuperäisen pelin kehittäjistä ja koko Looking Glass Studiosin perustaja, tuki Arkanen pyrkimyksiä, mutta Ultima Underworld -oikeudet omistava Electronic Arts ei ollut kiinnostunut projektista. Ja niin Arkane teki niin kutsutut Benderit: pitäkää Ultima Underworldinne, me teemme omamme, jossa on blackjackia ja niin edelleen.
Tuloksena on peli, joka todellakin tuntuu kuin unohdetulta Ultima Underworldilta, josta on vain viilattu sarjanumerot pois. Ja tiedän, miten kova kehu tämä on.
Ultima Underworldien tavoin myös Arx Fatalis sijoittuu valtavaan maanalaiseen luolastoon, joka ei tällä kertaa ole vain vankila, vaan oikeastaan koko maailma. Taustatarinassa ennen kukoistavan valtakunnan aurinko on sammunut ja näin pakottanut kaikki olennot elelemään maan alla, jossa kaikki meni aluksi hyvin. Mutta nyt paha velho on kylvänyt eripuraa maailman kansojen välille ja aloittanut maanalaisen sodan, jonka vain yksi valittu pystyy pysäyttämään. Valitettavasti tämä yksi valittu kuitenkin on goblinien vankina vain rääsyt yllään, joten selkeästi edessä on vähän enemmän työtä.
Lue myös: Bethesda-pomon mukaan suurin osa studiorakennuksesta työskentelee The Elder Scrolls VI:n parissa
Ultima Underworld -yhtäläisyyksien ohella käy nopeasti selväksi myös se, että aika on ajanut Arx Fataliksen ohi. Vaikka pelin alkuperäinen versio, jota myydään parissakin digitaalisessa jakelupalvelussa, kyllä lähtee käyntiin moderneilla tietokoneilla, kokemusta ei voi pitää mitenkään sujuvana. Osittain tämä johtuu siitä, että Arx Fatalis suunniteltiin aika paljon vaisummille koneille, eikä pelin moottori oikein pysty hanskaamaan nykyisiä tietokoneita. Niinpä jotkut pelin ominaisuudet eivät yksinkertaisesti vain toimi ja monet muut toimivat vain hyvin kehnosti.
Pelin vetovoimaa kuvastaa ehkä se, että pelasin näistä ongelmista huolimatta sitä alkuperäistä, kämäistä versiota useiden tuntien ajan ihan puhtaasta pelaamisen ilosta. Ja toisaalta taas pelin nauttimaa arvostusta kuvaa se, että kämäisen ja 24 vuotta vanhan version kanssa ei ole pakko elää, koska fanit ovat tehneet vapaaseen levitykseen lasketun lähdekoodin pohjalta version, joka näyttää ja tuntuu siltä, kuin Arx Fataliksen olisi ollut tarkoitus näyttää ja tuntua, ja joka toimii erinomaisen hyvin modernilla raudalla. Tämä Arx Libertatis -nimellä kulkeva faniprojekti vaatii yhä sen alkuperäisen pelin assetit, koska niitä ei suinkaan julkaistu vapaaseen levitykseen, mutta jos sattuu jo pelin omistamaan tai into herää yllättäen, suosittelen Arx Libertatis -asennusta hyvin lämpimästi.
Lue myös: Retrostelussa Ultima Underworld – yksi pelihistorian todellisista vallankumouksista
Mutta puhutaan itse pelistä. Se todellakin on hyvin avoin ja vapaamuotoinen roolipeli, jossa pelaaja heitetään goblinien vankilaan ja päästetään sitten vapaaksi. Nopea tutoriaali opettaa perusteet, mutta tekee myös selväksi, että pelaaja on oman onnensa seppä. Hän voi liikkua luolastossa kohtalaisen vapaasti, lähestyä ongelmia ja maailman kiintopisteitä monista eri suunnista ja monilla eri tavoilla, ja tietenkin myös kantaa valintojensa — joko konkreettisten tai ohimennen tehtyjen — seuraukset.
Alussa vastaan tuleva goblinien maanalainen luolasto on mainio alustus kaikelle tälle, sillä se opettaa kantapään kautta, ettei nyt todellakaan pelata mitään Doom-kloonia, jossa lanataan kumoon vihollislaumoja räkäisesti nauraen. Viholliset yrittävät kuoleman uhatessa juosta karkuun hakemaan apua kavereiltaan, jolloin se helpolta vaikuttanut taistelu yhtä menninkäistä vastaan muuttuukin tylyksi turpasaunaksi, jossa kolme örkkiä ja pari menninkäistä leipoo pelaajaa käkättimeen urakalla.
Lue myös: Retrostelussa System Shock – yksi modernin pelihistorian vaikutusvaltaisimmista peleistä
Tutkiva löytää linnakkeesta esimerkiksi toimiston, josta voi hankkia itselleen luvan liikkua alueella vapaasti lisenssoituna kauppiaana, mutta koko urakka kuihtuu kokoon jo alkumetreillä jos saapuu paikalle pakenevan ja apua huutavan vihollisen perässä, diplomatian voi unohtaa saman tien ja edessä on vaikea taistelu. Hauskaa!
Samaten nopeasti huomaa myös, että hiiviskely kannattaa. Näin voi päästä yllättämään vihollisiaan, tai kiertämään nämä kokonaan. Varjoista kuuntelemalla voi myös saada tietoonsa yllättävän avuliaita tai joskus vain hölmön hauskoja tiedonjyväsiä. Maailma on todellakin niin sanotusti immersiivinen, mutta peli ei alleviivaa sitä. Tarjolla ei ole mitään automaattisesti päivittyvää vihjelistaa, joka tekisi selväksi, että ai niin, kun tuo vihollinen äsken sanoi kaverilleen näin, se tarkoittaa, että tuon hyllyn takana on salaovi, josta pääsee kiertämään vaikean taistelun. Ehei, päätelmät täytyy tehdä ja luolaston salat täytyy selvittää perinteisin keinoin. Valtavan kiehtovaa ja palkitsevaa!
Arx Fatalis sisältää myös hyvin lennokkaan magiasysteemin, joka olisi aiheuttanut minulle taatusti harmaita hiuksia, jos en olisi jo kalju kuin keilapallo. Ideana on, että pelaajan täytyy heittää kaikki loitsunsa aktivoimalla loitsimistila ja sitten piirtämällä hiirellä loitsun vaatimat riimut yksi kerrallaan. Helpoimmissa loitsuissa riimuja on vain pari, vaikeammissa paljon enemmän. Ja tämä täytyy siis tehdä joka kerta kun haluaa heittää loitsun, mikä on hieman haastavaa, jos samaan aikaan joku örkki tähtäilee omaa kunnarilyöntiään pelaajan ohimoon.
Arkea helpottaa se, että loitsuja voi leiripaikoissa tallentaa muistiin, jolloin niitä voi sitten käyttää rajatusti vain pikanäppäintä klikkaamalla. Tämä kaikki on kiehtovaa ja hauskaa, mutta tosiaan myös ainakin siinä alkuperäisessä versiossa niin turhauttavan hankalaa, että koko ominaisuus tuntuu rikkinäiseltä. Oheisesta pelivideosta leikattiin oikeasti pois yli 15 minuutin verran videomateriaalia, jossa yritin piirtää hiirellä valoloitsun vaatimia riimuja, joita peli ei vain suostunut tunnistamaan. Sitten googlasin ongelmaa ja kävi ilmi, että loitsiminen ei vain toimi moderneilla koneilla. Ja todellakin: Arx Libertatiksessa loitsut lähtivät ongelmitta ja helposti.
Kiva tietää näin kolmelta aamuyöllä.
Arx Fatalis on todellinen kultakimpale, jota en voi suositella tarpeeksi lämpimästi. Sanoisin jopa, että se on edelleen, 24 vuoden iästään huolimatta, yksi Arkanen parhaista peleistä. Kuten jo mainitsin, ne myöhemmin tiimille kehuja ja kunniaa tienanneet jutut loistavat pelissä jo nyt, vieläpä kirkkaammin kuin joissain niissä tunnetuissa peleissä, koska tiimin fokus on ollut niin kirkas ja puhdas. Kaikesta näkee, että Arx Fatalis on peli, jota oltiin työstetty sen suunnittelijoiden pääkopissa jo kauan ennen kuin yhtään riviä koodia kirjoitettiin, joten sen palaset sopivat erinomaisesti yhteen ja kokonaisuus toimii. Mutta toisaalta mukana ei ole vielä niitä myöhempien pelien lisäyksiä, jotka ehkä tavallaan vesittävät kokonaisuutta tai ainakin vievät sitä toiseen suuntaan.
Lue myös: Deus Ex on kuulemma yksi kaikkien aikojen peleistä, vaan miten on?
Nyt tarjolla on valtavan kokoinen ja kiehtova luolasto, jonka tutkiminen on palkitsevaa ja jännittävää puuhaa, sekä alkukantaisuudessaan myös kiehtovan retrohenkinen pelisuunnittelu. Valinnat vaikuttavat tarinan suuntaan passiivisesti ja sen suurempaa numeroa niistä tekemättä, maailma tuntuu elävältä paikalta ja viholliset inhimillisiltä.
Olen tavallaan harmissani siitä, että tutustuin Arx Fatalikseen vasta nyt, koska olen täysin varma, että jos olisin pelannut sitä vuonna 2002, se olisi yksi suosikkipeleistäni. Mutta toisaalta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kiitos innokkaiden fanien, peli toimii nykyäänkin erinomaisesti, eikä se erinomainen pelisuunnittelu ole siitä mihinkään kadonnut.
Hiton hyvä peli. Pelatkaa ihmeessä.
Miikka Lehtonen