Etsi
Batman: Arkham Knight on myöhästynyt. Peli saadaan monen muun uuden sukupolven pelin tapaan sittenkin kauppoihin vasta ensi vuonna.
Vuoden verran Maata pian tallustanut Marvel Heroes päivittyy ensi viikolla ja ilmeisesti varsin isostikin.
Uusi Quantum Break -video on julkaistu. Pätkässä nähdään jälleen hieman uutta pelikuvaa pelistä, mutta samalla vahvisetetiin, että Xbox One -yksinoikeus saadaan kauppoihin ensi vuonna.
Bethesdan ensimmäinen suuremman luokan ilmaispeli kantaa nimeä BattleCry. Luvassa on verkkotoimintaa, mutta ilman ruutia.
Techland jatkaa uusien peliensä lykkäilyä. Nyt zombiseikkailu Dying Light siirtyi ensi vuoteen.
Magic-taikakortit jatkavat eloaan videopelien maailmassa jälleen yhdellä Duels of the Planeswalkers -sarjan osasella.
Pelifilmatisointi Warcraft saapuu valkokankaille vuonna 2015.