Etsi
Ilmaiseksi pelattava Warhammer 40,000: Space Wolf julkistettiin vuoropohjaista toimintaa esittelevän trailerin kera.
Valven Steam-jakelualusta on saanut uuden arviointijärjestelmän, jonka avulla käyttäjät voivat jakaa mielipiteitään peleistä aiempaa näkyvämmällä tavalla.
Steamin pelitarjonta kasvaa joulukuussa mielenkiintoisella ruotsalaispelillä nimeltä SteamWorld Dig.
Uuden X-pelin lanseeraus ei sujunut aivan ongelmitta. Kehittäjät ovat joutuneet jo pahoittelemaan pelaajia eteen tulleista bugeista.
Star Citizen luoja Chris Roberts lupaa Star Citizenin olevan nimenomaan pc-peli, minkä myötä peliä myös kehitetään alustan mahdollistamien vapauksien ehdoilla.
State of Decayhin saadaan uutta pelattavaa Breakdown-laajennuksen myötä. Mukana nähdään niin uudenlaista hiekkalaatikkomenoa kuin myös aseita.
Humble Bundle on laajentanut toimintaansa avaamalla nyt astetta kunnollisemman latauskauppapaikan. Hyväntekeväisyyttäkään ei ole unohdettu.
Varhaisversion voimin pc:lle julkaistu State of Decay alkaa valmistua nyt myös kyseisellä alustalla.
Logiikkapulmailu The Bridge leviää pc:ltä Xbox 360:lle talven painaessa päälle.
Enslaved: Odyssey to the West on nyt myös pc-pelaajien saatavilla Premium Editionin muodossa. Samainen paketti ilmaantui samalla jakeluun myös PlayStation Storeen.
Viralliset minimivaatimukset Call of Duty: Ghostsin pc-versiota koskien on julkaistu. Aiemmin netissä liikkuneesta listasta poiketen peli onkin vaatimassa hieman vähemmän kovalevytilaa kuin odotettiin. Turhia peli ei kuitenkaan hienostele.
Lone Survivor: Director's Cut -sisältö on saapumassa pc:lle ja Macille vielä lokakuussa ja vieläpä ilmaisena päivityksenä.
Crytekin pc:n ilmaisräiskintä Warface saapuu suuren yleisön pelattavaksi maanantaina.