Etsi
Seuraava Xbox voi olla riippuvainen internetyhteydestä, minkä myötä käytettyjen pelien kauppaa saatetaan lähteä myös rajoittamaan.
Xbox Liven puheominaisuudet jäävät historiaan, korvataan Skypellä.
Uutisia, kommentteja ja Pokémoneja viikolta 2/2013.
Windows 8:n eräänlaiseksi lippulaivapeliksikin yhdessä vaiheessa suunniteltu Skulls of the Shogun on saanut uuden julkaisuajankohdan.
Microsoftin IllumiRoom pyrkii parantamaan pelaamiskokemusta tarjoamalla visuaalista ihmeteltävää televisioruudun ulkopuolellakin.
Age of Empires Onlinen kehittäminen on päätetty lopettaa. Peliä itseään ei kuitenkaan kaadeta.
The Wall Street Journal kertoo Microsoftin Xbox-yksikön kasvavan startup-yritys R2 Studiosilla.
EA ei enää kuulu teknologiapörssi Nasdaqin silmissä sadan suurimman yhtiön joukkoon.
Rare-klassikon olemassa olo saattaa päättyä tv-sarjan takia.
Microsoftin "seuraava Halo" saattaa tulla Kanadasta. Näin ainakin uskotaan Black Tusk Studiosin miehityksessä.
PEGI 18 -peleille ollaan muovaamassa aukkoa Windows Storeen.
Xbox 360 ei matkannut heinä-syyskuussa aivan yhtä innokkaasti kauppoihin kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Microsoft valmistautuukin jo varsin selkeästi tulevaan.
Facebook ja Twitter katosivat Xbox 360:lta