Etsi
PS Vitan Gravity Rush on seuraava elokuvakäsittelyyn pääsevä peli.
Sony Japan Studion taival on päättymässä.
Sarjakuvien "kuoleman pelit" toimivat yhtenä keskeisenä innoittajana.
Syntynsä on saanut tuore Bokeh Game Studio.
Gravity Rush 2:n verkko-ominaisuudet saavatkin elää hieman aiottua pidempään.
Gravity Rush 2 laajenee maaliskuussa ilmaiseksi Raven-hahmoa pohjustavalla tarinaosuudella.
Gravity Rush 2:ta pohjustava 20-minuuttinen Overture-animaatio on nähtävissä nyt ilmaiseksi.
Gravity Rush 2:n julkaisu siirtyy marraskuun lopusta tammikuun puoliväliin.
Painovoimaa uhmaava Gravity Rush 2 julkaistaan marraskuun viimeisinä päivinä.
Kaiken maailman myöhästymisuutisten keskellä Sony on ilmoittanut, että se onkin aikaistamassa Gravity Rush Remasteredin julkaisua.
Gravity Rush 2 on edelleen kehitteillä ja parhaillaan matkalla PlayStation 4:lle. Ensi vuonna PS4:lle odotettavissa on myös alkuperäisen Gravity Rushin remasteroitu versio.
Painovoimasankaritar Kat palaa tositoimiin Team Gravityn uusimmassa pelissä.
Sony ja Coca-Cola tuuppasivat mobiililaitteille kepeän PlayStation All-Stars Island -pelin, johon kukin voi tutustua ilmaiseksi.