Forza Horizon 3:n ensimmäinen suurempi laajennuspaketti Blizzard Mountain on paljastunut. Uutta sisältöä päästään pelailemaan joulukuun 13. päivä ja sen luvataan tuovan ajettavaksi uudenlaisen ”vuoriparatiisin” täynnä seikkailullista maastoa ja haastavia ajo-olosuhteita.

Lukuihin kiteytettynä Blizzard Mountainilta sopii odottaa reilut 50 uutta tapahtumaa ja haastetta suoritettavaksi, 28 uutta saavutusta sekä kahdeksan uutta autoa. Osa tuoreista tapahtumista ovat toiminnaltaan uudenlaisia, kiitos uuden maaston, ja saadaanpa pelimaailmassa tietysti löydettäväksi myös lisää romutettavia mainostauluja sekä ihasteltavia näköaloja.

Blizzard Mountain kuuluu osaksi Forza Horizon 3:n noin 35 euron kausikorttia, joskin pääsepä sen vielä hankkimaan erikseenkin. Blizzard Mountainin lisäksi Horizon 3:een on työn alla myös vielä ainakin toinen vastaavanlainen laajennus.

Lähde: Xbox Wire