Firaxiksen tuorein taktikointipeli XCOM 2 on saamassa lisää yhtiön tuen voimin luotuja modeja. Uusia modeja peliin työstää jälleen kerran peliyhtiö Long War Studios, joka jo XCOM 2:n julkaisun tienoilla toi siihen kolme vastaavalla tavalla luotua modausta.

Kaiken kaikkiaan Long War on viime aikoina painiskellut viiden uuden modin parissa ja niistä yksi saapui itse asiassa pihalle juuri menneellä viikolla. Steam Workshopista Toolbox-nimellä löytyvä modi tuo hieman uusia säätömahdollisuuksia peliin mahdollistamalla esimerkiksi pelin kameran ja käyttöliittymän uudenlaisen viilaamisen kuten myös pelin sotilaiden kykyjen ja vaurioiden kanssa leikkimisen.

Muut lähitulevaisuudessa saapuvat modit kantavat nimiä Perk Pack, Laser Pack ja Alien Pack. Ensimmäiseksi mainittu laajentaa pelin sotilaiden kykytarjontaa, kun taas samoihin aikoihin sen kanssa ilmestyvä Laser Pack tuo peliin uuden asetyypin. Alien Packin hankkimalla peliin voi vuorostaan saada mukaan kymmenen uutta alien-vihollista.

Viidennestä modista Long War ja Firaxis eivät ole vielä halunneet jakaa yksityiskohtia.

Lähde: XCOM 2