Microsoftin E3-lehdistötilaisuudessa nähtiin pikainen, mutta vähälle huomiolle jäänyt videopätkä mitä räiskyvämmän värisistä Xbox-ohjaimista.

Innokkaat pelaajat voivat suunnitella aiheelle pyhitetyllä verkkosivulla ohjaimensa värimaailman täysin omanlaisekseen. Nappien, tattien ja varsinaisen ohjaimen värit saa valikoida hurjan laajasta skaalasta. Halutessaan kapulan etupaneeliin voi kaivertaa vaikkapa oman pelaajatunnuksensa. Microsoftin mukaan ohjaimensa voi tuunata yhteensä yli kahdeksalla miljoonalla värikombinaatiolla.

Xbox Design Lab aukeaa aluksi ainoastaan Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä Puerto Ricossa. Muut pääsevät värikkäiden ohjaimien makuun ensi vuoden aikana. Hintaa kapulalle kertyy noin 80 dollarin verran, kaiverrukset kustantavat vielä 10 dollaria lisää.

YouTube video

Lähde: Theverge, Youtube/Xbox