Wasteland 2 -roolipelin betatestivaihe saattaa käynnistyä jo parin viikon päästä, kehittäjä InXile Entertainmentin johtaja Brian Fargo kertoo.

Fargon mukaan kolmen miljoonan dollarin joukkorahoituspotin keränneen pelin betaversio on jo lähes valmis, kunhan studio saa hiottua merkittävimmät bugit pelin koodista. Pelkästään pelin tukijoille avoimen betatestin sujumisella kerrotaan olevan merkittävä rooli pelin julkaisuaikataulun määrittämisessä.

-Emme aseta tarkkaa julkaisupäivää ennen kuin käymme betan läpi tukijoidemme kanssa, loppujen lopuksi teemme tätä peliä yhdessä, Fargo totesi Twitter-tilillään.

Vuonna 1988 julkaistun Wasteland-roolipelin seuraajan oli aikaisemmin määrä ilmestyä jo viime kuussa, mutta pelin julkaisun kerrottiin kesällä viivästyvän aiotusta päivämäärästä. Kehittäjien mukaan fanit ovat kuitenkin tukeneet studion päätöstä viivästyttää julkaisua, mikäli vaihtoehtona olisi keskeneräisen pelin tuominen markkinoille.

Lähde: PC Gamer