Päivitys 7.5. kello 0:00: Battlefield 1 on paljastettu virallisesti trailerin kera.
Alkuperäinen uutinen: Tänään paljastettava uusi Battlefield-sarjan osa saatta kantaa niinkin erikoista nimeä kuin Battlefield 1, tuoreet vuodot vihjaavat.
Samainen taidekuva oli raporttien mukaan hetken aikaa bongattavissa myös Xbox Onella nähtävissä olleessa mainoksessa. Myös myöhemmin vuotaneiden julistekuvien yhteydessä ilmi on tullut, että peli voisi saada julkaisunsa 18. lokakuuta ja että sen ennakkotilaajat voisivat saada ensimmäisessä maailmansodassa taistelleen Harlem Hellfighters -rykmentin inspiroimaa varustusta käyttöönsä.
Huhuja ensimmäisen maailmansodan Battlefiedista kuultiin jo aiemmin tänä vuonna saksalaisen jälleenmyyjän verkkosivuilta löytyneen kauppasivumerkinnän johdosta. Huhu oli helppo kuitenkin nähdä vielä tuolloin jopa varsin naurettavana, sillä ensimmäinen maailmansota ei tapahtumiltaan ja sodankäynniltään käänny helposti sellaiseen pelimuotoon, jota Battlefieldin kaltaiselta suuren budjetin räiskintäpeliltä on totuttu odottamaan tänä päivänä.
Virallisesti uusi Battlefield on paljastumassa tänään perjantaina noin kello 23.00 Suomen aikaan. Electronic Artsin ja DICEn suoran julkistuslähetyksen voi katsoa ohesta tai sitten suoraan Battlefieldin Twitch-sivuilta. Kirjoitushetkellä yhtiöt pyörittävät jo ennakko-show’ta paljastukseen valmistautuakseen.
Lähde: Reddit, NeoGAF, Wario64 (Twitter)