Kuukaudet vierivät ohitse ja nyt viikolla 48 hyvästellään jo marraskuukin. Pelien osalta viikon aikana varsinkin Nintendo oli vahvasti esillä niin uusien Pokémonien kuin myös Smash Brosinkin osalta, mutta toki Ubisoftkaan ei halunnut vielä millään pysyä poissa otsikoissa. Tällä kertaa yhtiö kyllä myönsi mokanneensa Assassin’s Creed Unityn kanssa, mutta samalla se hämmentävää kyllä pyysi myös heti luottamusta The Crew’n suhteen kieltäydyttyään antamasta peliä etukäteen arvioitavaksi.
Pelaajalehti.comissa viikkoa pidettiin liikkeessä jälleen myös uuden Pelaajacast-jakson voimin. Puhetta piisasi tällä kertaa muun muassa Japanista ja juurikin ongelmallisista pelijulkaisuista.
Sotaa eliittisotilaita syvemmälle kurkistava This War of Mine on jo menestys
– Toi vaikutti kyl tosi mielenkiintoselta peliltä gamespotin arvostelussa. Täytyy varmaan hommata. -Speedy
EA jälleen paras työpaikka seksuaalivähemmistöille
– Hieno juttu, että noin suuressa lafkassa vallitsee suvaitsevaisuus. Todella esimerkillistä ja mieltä lämmittävää. -lindario
DayZ:n hinta pompsahtaa – julkaisu vasta vuonna 2016
Suursuosion Steamin Early Access -ohjelmassa saavuttanut DayZ on vielä Steamin syysalennusten ajan tarjolla 23,99 euron hintaan, mutta joulukuussa hinta nousee 27,99 euroon. Hinnannousun tarkoituksena on siirtyä pikkuhiljaa kohti DayZ:n versio 1.0:n 39,99 euron julkaisuhinnoittelua.
– Ehk se olen vain minä, mutta omasta mielestä nämä kaikki lisäykset vievät pois sen tunnun mikä Arma 2:n modista löytyi ja löytyy vieläkin. Itse ainakin aion tulevaisuudessakin pysyä modissa standalonen sijaan. -mikke95
– Se ei kieli hyvää, että tällaisen indiekyhäelmän tekeminen kestää näin julmetun kauan. Etenkin, kun ottaa huomioon, että pelimoottoria ei ole tarvinnut rakentaa pelia varten alusta asti. -Kornholic
Ubisoft tarjoaa ilmaista pelattavaa Assassin’s Creed -kaaoksen keskellä
– Onkohan nämä hätäillyt julkaisut todellakin sen imagotappion arvoisia? Meikäläisen tapauksessa tämä on johtanut siihen, että en enää osta heti julkaisussa mitään näiden isojen, epäluotettavien julkaisijoiden pelejä, ennakkotilaamisesta puhumattakaan. Ilmeisesti riittävän moni vielä ostaa, että on varaa tehdä noita susia. -Malone
– Jos luulen ostavani suklaarasian ja saankin laatikollisen paskaa, ei paljoa lämmitä että hyvityksenä saankin lisää paskaa. -Tunna
Ubisoft varoittaa pelaajia The Crew -arvioista
Ubiblogissa julkaistun viestin mukaan 2. joulukuuta ilmestyvän The Crew’n pelimaailma ja sosiaaliset toiminnot suunniteltiin tuhansien oikeiden pelaajien varaan, minkä vuoksi arviokappaleita ei toimitettu etukäteen pelimedialle. Näin ollen media pääsee pelin pariin myös vasta pelin julkaisupäivänä.
– Uskon tajuavani pointin. Taitaa olla menossa jonkinlainen sosiaalisen pelaamisen murros ja se haastaa totutut tavat. Mutta vaatii todella harjoittelua edelleen pelitaloilta ja rohkeiden uusien tapojen etsimista. -Rainbow_Dazed
– Ubisoft jatkaa tämän vuoden vahvaa linjaansa. Huomatkaa ihmiset, että betan perusteella minun ja monen muun pääkritiikinaiheita ovat juuri kaikki monipelistä riippumattomat ominaisuudet. Esimerkiksi huolettaa se paska ajotuntuma, yksitoikkoinen kortteliralli (90 astetta oikeaan, 90 astetta vasempaan, 90 astetta… jne jne.) ja yleiset suunnitteluratkaisut sen suhteen miten peli etenee esimerkiksi autojen virittelyn osalta. -Haerski
Sony joutuu hyvittämään harhaanjohtavan markkinoinnin osalle Vitan ostajista
Sony ja kauppakomissio FTC ovat päätyneet asiassa sopuratkaisuun, jonka mukaan Sony tarjoaa Vitan ennen kesäkuuta 2012 hankkineille kuluttajille joko 25 dollarin rahallisen hyvityksen tai 50 dollarin arvoisen videopelien tai palveluiden hankintaan kelpaavan etusetelin. Sovintopäätöksen mukaan yhtiö ei saa jatkaa harhaanjohtavien väitteiden tekemistä markkinoinnissaan.
– Kyllä mulla pelejä tälle olisi mitä pelata. Nuo muistikortit vaan ovat kalliita ja typeriä. Miksei mikä tahansa standardi muistikortti voisi käydä. Ehkä joku päivä viitsin sellasen hommata. -snaketus
– Kyllä Vitalle pelejä löytyy, tarjonta on vaan käsikonsolien tapaan melko japanivoittoista. Muutamana esimerkkinä voisi mainita mm. Senran Kagura versus, Danganronpan, Soul sacrifice, Muramasa, HM Project diva, Ragnarok Odyssey, Dj Max jne. -Viper7
Dark Souls 2 matkaa PS4:lle ja Xbox Onelle
– Peruspeli pelattu aikoinaan PS3:lla, joten varmaan tämän myötä tulee pelattua koko roska + DLC:t herrarodulla. -Drifu
– Toivottavasti PS4 ja Xbox One versioihin saataisiin sulava 60fps. Tällä hetkellä konsoli ja PC-versioiden välillä on todella suuri ero nimenomaan pelattavuudessa. Tullut pelattua kyseisen sarjan pelit PS3, X360 ja pc:llä läpi. Jos kyseessä on ainoastaan graafisen ulkoasun viilaaminen, niin hieman pistää harmittamaan. -Hugejorma
Kaikkien aikojen paras puludeittisimulaattori liihottaa PlayStationeille
– No nyt ei tunnu missään vaikka xbox live ei saisi tätä ”peliä”. -Portable
– Jos nyt olen ihan oikein ymmärtänyt niin pelin tarinahan menee yllättävänkin syväksi ja pääjuoni ei edes niinkään ole pulujen deittailun ympärillä. -Marioysikax
Batman mäiskii jälleen – Arkham Knightista uutta toiminnallista pelikuvaa
– Hemmetti. Jotenkin olin unohtanut kokonaan, että Arkham Knight oli tulossa. Todella näyttävää menoa. Batman on kyllä todella rautainen tyyppi. -hemmoheikkinen
– Näyttäähän se hienolta, mutta ei se vielä riitä mukavaan pelikokemukseen. Toivotaan, että mukaan saataisiin jotain ihan uutta. -coldcooler
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Game of Thrones – Episode 1: Iron From Ice (Win, OS X | XOne, X360, PS4 | iOS | PS3) \ 2.12–>
- Total War: Attilas (Win, OS X) \ 17.2.2015