Viikko 47 lähestyy päätöstään ja näin ollen myös Xbox One -konsoleita on ehtinyt ilmaantumaan ensimmäisten kuluttajien käsiin. Silkasta X-lootameiningeistä kulunut viikko ei toki kuitenkaan koostunut, vaan yhtä jos toista asiaa kuultiin viime päivien aikana myös niin id Softwaren suunnalta kuin myös esimerkiksi Nintendoltakin.
PlayStation 4 on sekin edelleen pelaajien muistissa. Konsoli otettiinkin tällä kertaa eritysesti puheeksi uusimmassa Pelaajacast-jaksossa, jossa Suomen PlayStation pr-vastaava Valtteri Hyttinen pääsi hoitamaan vierailijan virkaa.
PelaajaHD-kanavalla vuorostaan lähdettiin kokovertailujen maailmaan – housut jalassa.
Doom-veteraani John Carmack jättää id Softwaren
– Tavallaan harmi, mutta ehkä olikin jo Carmackille korkea aika asettaa itselleen uusia tavoitteita. Eiköhän id software ole jo kylliksi hyötynyt miehen osaamisesta. Hieno mies, ei muuta kuin onnea ja menestystä jatkossakin. -kotihyttynen
– Hyvä että lähti. Saa enemmän aikaa keskittyä OR:n kehittämiseen. Kehittäjäversio iski sen verran kovaa että kuluttajaversiota ei jaksaisi enää edes odottaa. -Juup87
Lähteet: Telltale Games työstää Game of Thrones -seikkailupeliä
– Lähtökohdat ja maailma josta ammentaa on ainakin hyvät, mutta pahoin pelkään että hyvää aSoIaF -peliä saadaan vielä odottaa. -Tunna
– Upea homma, koska kyseinen televisiosarja on vaatimattomasti sanottuna parhain ikinä. Laughing out loud Kovasti tykkäsin tuosta Walking Dead pelistä, ja jos samalla linjalla jatketaan niin odotukset on vähintäänkin korkealla. -itz a boy
Electronic Arts ei osoita intoa Star Wars -elokuvapelejä kohtaan
– Toivon että tekijät hyödyntävät lisenssiä yhtä tehokkaasti eivätkä tyydy pelkästään battlefronttiin. Odotan vielä C&C tyylistä strategiaa, kuten battle for middle earth ja/tai empire at war. -Portable
– Star Wars onkin sen verta täydellinen universumi, että siitä riittää tarinoita vaikka loputtomiin. En tarvitse uutta KotOR, Battlefrontia, enkä Jedi Knightia, koska ne ovat pelkkiä nimiä, joiden mukana tulee aina omat painolastinsa. Tässä olisi nyt miljoonien tilaisuus uusille ideoille, koska Star Wars -nimi itsessään kantaa ja takaa vaaditun näkyvyyden. -Haerski
Sony: PlayStation 4 -konsoleista vajaa prosentti viallisia
– 1-2% on täysin normaali luku kulutuselektroniikalle ja se on todella kaukana esim. alkuperäisen Xbox360:n vikaprosentista (taisi olla jotain 60%). Nollaan ei päästä koskaan edes teoriassa, koska aina pieniosuus tuotannosta on maanantaikappaleita. Sitä vartenhan se takuu on. Ei mitään uutta auringon alla. -Me-gustah
– Alussa ilmi tulevien vikojen lisäksi voi tulla vielä niitä pitemmällä käytöllä ilmeneviä ongelmia, joten jos haluaa varman päälle pelata niin saa vielä odotella kauemmin mitä muuta paljastuu. Kuumenemishommat varsinkin voi näkyä laajemmin vasta vähän myöhemmin. -Zappah
Kehittäjälegendan kriittisyys toi muodon uudelle The Legend of Zeldalle
– Suotakoon se pelisarjan luojalle, että vähän kritisoi ”alaistensa” tekemisiä. Se on joulu loppuviikosta, jos vain postin tonttu on niin reipas että saa paketin toimitettua. -Mikanes
Suomiklassikko Porrasturvat jatkuu turbovaihteella
– Porrasturvat on kyllä niitä omia kaikkein aikaisimpia pelimuistoja yhdessä Elastomanian kanssa. -KcK__
Xbox Onen ohjainprototyypeissä kosketusnäyttöjä ja hajua
Microsoftin Xbox-osaston lisälaitteista vastaava johtaja Zulfi Alam kertoo yhtiön lähteneen suunnittelemaan ohjaimen uudistusta ennen kaikkea pelaajien ydinjoukko mielessään. Suositun Xbox 360 -ohjaimen hylkääminen ei kuitenkaan ollut täysin itsestään selvää uuden konsolin kehitystyön aikana.
– Hajuja päästävä ohjain olisi aika huikea jossain Gears of Warin kaltaisessa rymistelyssä. Miettikää sitä veren ja hien hajua! Tai kun zombipelissä lahonnut raato hyppää kurkkuun kiinni… Mahdollisuudet olisivat loputtomat. -Vulpes Arctos
– Eihän tämä vaadi muuta kun oman kotiorjan sohvan alle ja antaa sille käyttöön iso kasa eri tuoksuja. Vapauttaa niitä sitten oikeaan aikaan. Voihan tämä olla epäeettistä ja tuomittavaa, mutta mitä todellinen hifisti ei tekisi nautintonsa eteen. -Hugejorma
Nostalgiasävytteinen Pokémon Origins saapui länteen
– En ole koskaan ollut mikään suurempi pokemon fani, mutta nämä vanhat tutut on kyllä kiva nähdä uudestaan. -One-N07
– Origins tulu katsottua kuukausi sitten. Oli nostalginen ja sisälsi paljon silmäniskuja meille vanhoille faneille. Harmi vain, että tempo oli sarjassa niin nopea. -Teräskäsine
Lukijat ovat puhuneet: WoWin paras lisäosa valittiin
– TBC:lle annoin ääneni. Muistoni lepäävät Outlandissä <3 -Ellipsis
– WotLK oli ylivoimaisesti paras miljöö ja Ulduar ehkä yksi parhaimmista raid instanceista. Kokonaisuudessa TBC vie kuitenkin ylivoimaisen voiton, sillä se oli tasaisen hyvä lähes jokaisella osa-alueella ja pelissä oli eniten tekemistä ja hyvää haastetta. -Sefriol
Viikon aikana julkaisupäivän saaneita teoksia
- SteamWorld Dig (pc)
- Plants vs. Zombies: Garden Warfare
- The Room Two
- Final Fantasy X/X-2 HD Remaster
- Borderlands 2 – The Horrible Hunger of the Ravenous Wattle Gobbler (DLC)