Viikolla 41 otettiin katse erityisesti kauhun tulevaisuuteen, sillä Amnesialla mainetta niittänyt Frictional Games paljasti kunnolla uuden pelinsä. Scifin pariin suosiolla sukeltava Soman rinnalla julkistukset olivatkin muuten sitten varsin varovaisia ja pyörivät enemmän vihjailujen ja kokoelmapakettien puolella

Puheenaiheita siltikin keksittiin uusimpaa Pelaajacastia jaksoa varten. Osin tässä apua saatiin tällä kertaa KonsoliFINin puolelta, sillä jaksossa 115 vierailemassa olivat niin Paavo Niskala, Jyri Jokinen kuin Jani Vaalimakin.


Amnesiasta futuristiseen kauhuun – tältä näyttää PS4:n ja pc:n hyytävä Soma

Muutaman viikon kestäneen kiusoittelun jälkeen Frictional Games on paljastanut uuden Soma-pelinsä virallisesti. Kyseessä on odotetusti scifiin painottuva kauhuseikkailu, joka tekee tuloaan sekä pc:lle että PlayStation 4:lle.

Aika soma -One-N07

Nyt on tosi mahtavaa settiä! Amnesia oli toki jännittävä, ehkä pelottavakin, mutta kyllä Penumbrat enemmän iski, joita siis pidän hieman scifimpinä. Tämä taas ihan reilusti scifiltä vaikuttaisi. Tätä pitää seurailla. -zappah


Mega Manin ja Dead Risingin luoja: Mario on peliraamattu

Keiji Inafune on puhunut kunnioituksestaan Shigeru Miyamotoa kohtaan. Mega Man– ja Dead Rising -sarjojen kehittäjä sanoi muun muassa, että pelisuunnittelija joka ei ole pelannut Mario-sarjaa, tuskin voi olla kummoinen työssään. Inafune vertaakin Mario-sarjaa pelisuunnittelun raamatuksi.

Ja Miyamoto tosiaan ansaitsisi paljon enemmän huomiota kuin hän on elinaikanaan saanut. Eihän miehestä edes tiedä kovin moni, joka ei pelejä pelaa. Kyseessä kuitenkin on suurin pelialan vaikuttaja ja yksi tärkeimmistä viihdemaailman henkilöistä. -kuribo

Nostan hattua, että Marioiden lähtökohtana on ollut täydellinen pelattavuus. Mielestäni pelattavuus kärsii reilusti, kun fps laskee. -Hugejorma


Guinness World Records: GTA V rikkonut jo seitsemän maailmanennätystä

Guinness World Records ilmoitti, että Grand Theft Auto V on rikkonut kuusi uutta maailmanennätystä. Aiemmin pelillä oli hallussaan ennätys eniten katselukertoja keränneestä toimintaseikkailupelin trailerista.

Kyllä sen saattoi aavistaa, että peli rikkoo ennätyksiä pelien mittapuulla, mutta että on rikkonut kaksi ennätystä, jotka koskevat kaikkia viihdetuotteita, niin siinä on jo sulattelemista. -JNyknn

Tekemistä pelissä riittää ja kovat on ennätykset… juoni/tarina sinänsä ei oo niin laadukasta… -wisec


Draamalla kyllästetty lohikäärmetoiminta jatkuu PS3:lla myös Euroopassa

Square Enixin toimintaroolipelisarja Drakengard on palaamassa Eurooppaan. Sarjan uusin osan, Drakengard 3, saadaan täällä PlayStation 3:lle digitaalisesti jaettavassa muodossa vuoden 2014 puolella.

Vaikka Drakengardit ja Nier eivät peleinä mitään A-luokkaa olleetkaan, niin tummasävyinen välillä hiukan outokin tunnelma miellytti, joten kiintoisaa nähdä millainen tästä tulee. Ainoa mikä kaihertaa on se että kyseessä on latauspeli. -Angel of Death

Hyvännäköinen peli niinkuin Squarelta voi olettaa. Hankintaan menee kun tänne asti tulee. -Jester


Final Fantasy -julkaisija sujauttaa jalkansa joukkorahoitusoven väliin

Pelien joukkorahoitus on ollut huima ilmiö viimeisen puolentoista vuoden ajan ja miksipäs ei: parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa kehittäjät saavat haltuunsa tukun rahaa työstääkseen haluamansa pelin ilman huolta julkaisijoista. Japanilaispelitalo Square Enix kokee kuitenkin, että suuremmatkin yhtiöt voisivat liittyä osaksi joukkorahoitusprosesseja.

Onpa siisti idea, squaren hyväntekeväisyys kuulostaa liaan hyvältä ollakseen totta, joten en odota liikoka projektilta. -Anazooni

Sanoisin pikemminkin että Squarella on polttava tarve uudistua, ja tämä on yksi ratkaisuista. Mielestäni aika jännittävän kuuloista, mutta saa nyt nähdä kuinka toimii käytännössä. -AKT4


Orjuus puhuttaa Assassin’s Creed IV:n lisäseikkailussa

Assassin’s Creed IV: Black Flag on odotetusti saamassa joukon yksinpelisisältöä julkaisunsa jälkeen. Ensimmäisenä vuorossa on lisäsisältöpaketti Freedom Cry, lukeutuu osaksi pelin kausikorttia.

Nyt kyllä osu Ubi oikeaan! Kiinnostavalta näyttää uusi hahmo, ja hupusta päätellen osa veljeskuntaa? -Tepatsu2010

Onhan se ikävää että lisäsisältö tehdään ennen peliä, mutta kyllä siinä itse pelissäkin varmaan on hintansa verran tekemistä. Lisäsisältö on sitä paitsi yleensä sellaista etten minä sitä itse peliin ainakaan laittaisi ja kukapa ei käyttäisi rahan hankinta tilaisuutta hyväkseen? -kurrinen123


Killzone-kehittäjä: Uuden sukupolven peleihin uppoava työmäärä ”nelinkertaistui” nykyisestä

Uuden sukupolven pelien kehitys vaatii noin neljä kertaa enemmän työtä kuin nykyisellä sukupolvella, arvioi PlayStation 4:lle ilmestyvän Killzone: Shadow Fallin pääsuunnittelija Eric Boltjes. Miehen mukaan PlayStation 4:n arkkitehtuurin takia pelinkehitys on helpompaa, mutta yksityiskohtien määrän takia se vie enemmän aikaa.

Mighty Number 9 on täydellinen esimerkki, miten hyvällä suunnittelulla ja pelattavuudella tullaan saavuttamaan pelaajia. Minua henk koht ei graffat kiinnosta juuri ollenkaan jos pelattavuus on vain tasapaksua räiskintää. -peelopuu

Saa nähdä koska pelien assetteja ruvetaan jakamaan / uusiokäyttämään laajemmin. Myös generoitujen assettien arvostus tulee todennäköisesti kasvamaan. -Bloob


Sleeping Dogsin värikäs universumi palaa uudessa pelissä

Vuoden 2012 veikeä avoimen maailman rikollisseikkailu Sleeping Dogs saa vielä jonkinlaisen seuraajan. Alkuperäisen pelin kasaan iskenyt United Front Games vinkkaa kotisivuillaan, että he kehittävät Square Enixin kanssa uutta tuotosta, joka sijoittuu Sleeping Dogsin universumiin.

Olihan se ehdottomasti viime vuoden parhaimpia kokemuksia tuo Sleeping Dogs, joten kyllä kelpaa jatkoa samoille tonteille. Vähän saisi kaupunki tosin saada uutta remonttia siellä sun täällä ja etenkin lisää aktiviteetteja ja muuta pientä näpertelyä. -Airus

Pelasin itse Sleeping Dogsin läpi päivää ennen GTA V:n ilmestymistä ja erittäin hyvä peli on kyseessä. Eksoottinen ja tunnelmallinen ympäristö on iso osa pelin viehätystä ja Wei Shen on erinomainen hahmo. Myös sivutehtävien ja kerättävien juttujen ym. kohdalla laatu korvaa määrän. -Kimppis


Lukijat ovat puhuneet: Valven peliohjaimelle annetaan mahdollisuus

Valve julkisti hiljattain uudet SteamOS-laitteensa, eli Steam Machinesit. Samaan julkistusrypäkseen paljastettiin myös oma Steam-peliohjain, joka korvaa tutut analogitatit kosketuspaneeleilla.

Pelaajalehti.comin viikon kysymyksessä tiedustelimmekin pelaajien ensivaikutelmia ohjaimesta.

Jos tuo ohjain osoittautuu hyväksi, voisin ihan tosissani harkita jonkinlaista Steam Boxia olohuoneeseen konsolin viereen/korvikkeeksi. Olen varovaisen optimistinen. Loppuisi niiden optisten levyjen kanssa pelleily kerralla. -AmosTheFamous

Tätä monet tuntuu käsittelevän suorana syrjäyttäjänä tattiohjaimille. Mielestäni tää onnistuessaan antaa pelaajille vaan enemmän vaihtoehtoja minkälaisella padilla pelaa mitäkin pelejä. Electric_Carcass


Viikon aikana julkaisupäivän saaneita teoksia