Toukokuu kääntyy päätökseensä, mutta ainakin se tekee sen myös varsin värikkäissä merkeissä. Menneen viikon aikana saatiin toki joukko räiskintäuutisia jo yksinomaan Battlefield-sarjan koitoksista johtuen, mutta siinä samalla esimerkiksi Nintendo pääsi vetämään jokerin hihastaan vahvistamalla Gamecube-ohjainten olevan jälleen relevantteja. Kuultiinpa myös Journey-kehittäjä thatgamecompanyn suunnalta jälleen varsin lupaavaa mekkalaa studion tulevaisuuteen liittyen.
Toki kulunut viikko oli myös varsin isojen pelijulkaisujen aikaa. Mario Kart 8 on muun muassa nyt Wii U -omistajien hankittavissa, kun taas muilla alustoilla päivänvalon näki viimein myös Watch Dogs. Käyhän siis ihmeessä liittymässä keskusteluun ja kerro meille, mitä sinä olit mieltä Ubisoftin myöhästelleestä uutukaisesta.
Ja mikäli sitä Wii U:ta Mario Kartin kanssa ei vielä löydy, niin kurkkaahan ihmeessä Pelaajalehti.comin tuore kilpailu.
Dark Souls -kehittäjien Project Beast -mysteeri avautuu – videokuvaa julki
– Kyllä tämä minut saisi PS4:n hankkimaan. -Drifu
– Meh, samaltahan tuo näyttää kuin ne aikaisemmatkin Souls pelit….sitä samaa toki sarjan fanit haluavatkin, ei siinä mitään, mutta olisi tältä studiolta kiva nähdä välillä jotain muutakin… -Balnazzard
Uusin Super Smash Bros. päästää mätkimään Gamecube-ohjaimilla
– Nyt on kerrankin todella hyviä uutisia Nintendon suunnalta. Tuo GC ohjain on kyllä käteen kuin valettu. Ostoon lähtee 100% varmasti. -Hugejorma
– Toivottavasti näitä Cuben ohjaimia alettaisiin sitten myös myymään ihan uutenakin taas, voisin muutaman meinaa ihan ostaa. Sitten Nintendo, miten olisi Cuben komponenttikaapeliakin muutama miljoona kappaletta, että sen saisi normaaliin hintaan. -snaketus
Kotimainen suurpeli Quantum Break vahvistettu ensi vuodelle – katso video
– Tällä hetkellä sukupolven lupaavin peli tulee Suomesta, kuka olisi uskonut ^^ -Tamminen
– Mielenkiinnolla odotan tätä, olen kyllä pitänyt Remedyn peleistä ennenkin Smile Voi olla että kun tämä ilmestyy, lähtee Xbone ostoon. -Provenmental
Nyt lähtee Battlefield 3:a ilmaiseksi – nappaa vielä kun ehdit
– Kannattaa kyllä ehdottomasti napata talteen, varsinkin jos pelisarja ei ole tuttu. Kolmosella on kuitenkin vielä paljon pelaajia ja PC:llä peli näyttääkin hyvältä. Muutamista asioista tykkään kolmosessa enemmän kuin nelosessa ja sitä onkin tahkottu kymmeniä/satoja tunteja. -Mavors
– Tulipa tuossa yöllä pelattua pari matsia, toki sitä välillä huomaa ettei osumat rekisteröidy ja kuolee nurkan taakse, mutta sentään peli pyörii paljon paremmin itsellä kuin BF4 joka pyörii ehkä 45-50fps Ultralla vaikka muilla tuntuu 770 SLI:llä pyörivän. -PSPiraatti
Watch Dogsin julkaisu paisui ennätykselliseksi
– Aivan saamarin hyvä peli on ollut ainakin ensimmäiset n.10 tuntia. Moninpelissä ollut aivan huikeita hetkiä niin takaa ajojen kuin kissa ja hiiri leikkien parissa. Smile Ehdottomasti yksi kovimmista peleistä mitä tänä vuonna on tullut. -Bonzei
– Hyvä peli kokonaisuudessaan, mutta kyllä mukaan mahtuu myös pettymyksiä muutamilla osa-alueilla. PS4 versio näyttää huonoimmillaan pari vuotta vanhalta PS3 peliltä, joskus (harvoin) jopa tökkii. Kontrollit autolla ajaessa aivan hirveät. -K-7.
Skyrim-julkaisija lähtee verkkosotaan ilman ruutia – tämä on BattleCry
BattleCry ei kuitenkaan ole verkkoräiskintä, vaan enemmänkin lähikontakteihin luottava toimintapeli. BattleCryn maailmassa ruuti on päätetty kieltää tuhoisan maailmansodan myötä ja näin esimerkiksi miekat ovat kovassa huudossa.
– Idea vaikuttaa lupaavalta. Itse näkisin mielelläni myös Chivalryn tyylisiä viritelmiä, koska hahmon silmin kuvattuna etenkin lähitaistelu on heti kertaluokkaa mehevämpää. -Munkk1
– Traileri vaikutti joltai Team-Fortress/Chivalry Steampunkilta. -Pred
Seuraavasta Battlefieldista vuoti jo pelikuvaa – tällainen on EA:n uutuusräiskintä!
– Itellä tästä tuli lähinnä mieleen ihankun Battlefield ja Payday olis saanu lapsen. Laughing out loud Todellakin battlefieldsarja kaipaa vähän piristystä. -FatTepi
– Battlefield peleihin en ole oikeastaan pahemmin koskenut kakkosen jälkeen, mutta tämä vaikuttaisi vaihteeksi astetta mielenkiintoisemmalta. -HarmaaKaihi
Palkitun Journeyn kehittäjille miljoonarahoitus uuteen projektiin
Tunnelmallisten FlOw’n, Flowerin ja Journeyn kehittänyt yhdysvaltalaisstudio on kertonut saaneensa seitsemän miljoonan dollarin rahoituksen, jonka avulla thatgamecompany pystyy viemään uusimman pelinsä kehitystä eteenpäin. Studion aikaisemmat pelit on julkaistu yksinoikeudella Sonyn PlayStation-alustoille, mutta ulkoisen rahoituksen ansiosta thatgamecompany pystyy julkaisemaan pelejään haluamilleen laitteille.
– Toivotaan yhtä päräyttävää kokemusta kuin Journey, sukupolven paras peli. -Demppa
– Journey oli erittäin tunnelmallinen. Pisarakin tippui silmäkulmasta, kun peli loppui. Olin täysin tuntematton, mutta mukavan pelaajan kanssa vetänyt pelin läpi, vain kommunikoimalla äänimerkeillä. Aina toinen odotti toista ja auttoi, jos jäi jumiin. Sitten lopussa tiemme erosivat. Erittäin hyvä peli ystävyydestä ja suvaitsevuudesta. Ei ihmistä ole aina katsottavat hupun alle, vaikka ihan erillainen olisikin. -the big bang
Höyryohjain viivästyy ensi vuoteen
Steam Machines -olohuonetietokoneiden ohella julkaistavaksi suunniteltujen peliohjainten uskottiin ilmestyvän kauppoihin vielä tämän vuoden aikana. Valven mukaan Steam Controllerista saadun palautteen ansiosta ohjainta aiotaan kuitenkin kehittää edelleen, minkä vuoksi julkaisuaikataulua on jouduttu siirtämään vuoden 2015 puolelle.
– Tämän vuoden trendi on selvästikkin peliaiheisten luomusten viivästyminen. -Milkshake
– Sinänsä hyvä, että käyttävät enemmän aikaa ohjaimen viimeistelyyn, olisihan se pettymys, jos ohjain paljastuisikin parin kympin muoviseksi peruspadiksi, jossa on yhtä paljon innovaatiota kuin Kiinalaisessa CoD-kloonissa. -JNyknn
Nintendo muovaamassa kritisoitua Let’s Play -videopolitiikkaansa
Noin vuosi sitten Nintendo alkoi seurata pelikuvavideoiden julkaisua palvelussa ja saattoi niissä käytettyjen materiaalin perusteella pakottaa esimerkiksi omia mainoksiaan videopätkiin. Näin se samalla ohjasi videoista mahdollisesti saadut tulot pelkästään itselleen ja Googlelle jättäen itse videot tehneet henkilöt nuolemaan näppejään.
– Lets play videot ovat melkein kuin ilmaista mainosta pelillesi niin en käsitä miksi Nintendolla tekee näin. Mukava varmaan vääntää jotai läpipeluu videoita kun Nintendo vie rahat käsistä. -Kaze88
– Nintendo saisi varmaan positiivisemman vastaanoton ja parantaisi imagoaan, jos peruisivat koko nykyisen politiikkansa, sillä tämä uusi systeemi ei välttämättä tuo mitään hyvää pöytään. Tässä kun on muutenkin ollaan ihan pirun harmaalla alueella, kun Nintendolla on oikeus pelikuvaan ja pelin musiikkeihin, mutta ei oikeutta pelaajan kommenttiraitaan tai gameplayhin. -YritaEdes
Lukijat ovat puhuneet: Mitä vihataan eniten – zombeja, natseja vai terroristeja?
Etusivun viikon äänestyksessä lukijat valitsivat, mikä kolmesta ylikulutetusta vihollisuhasta tulisi jo passittaa eläkepäivien viettoon.
– Natseista voisi joskus tehdä pelin heidän silmistä katsottuna, en pistäisi pahakseni. Jokainen tarina on kertomisen arvoinen. -SamTheFurious82
– On selvää miksi enemmistö (itseni mukaan lukien) laskee Zombit ylikäytetyimmäksi: Siinä missä Natsit ja Terroristit on liitetty tiukasti räiskintäpeleihin (ja ehkä RTS-genreen), Zombit voivat ylittää peligenret aina räiskinnästä ja RTS:ästä aina humoristisempaan tasoloikintaan, seikkailupeliin, hiippailupeliin, jumalpeliin, hack n’ slash-toimintapeliin, erilaisia vaihtoehtoja riittää. Lisäksi vaikka peleissä ei olisi zombeja, ne ovat yleensä ensimmäinen DLC:n aihe; eli ei-zombipeliin tulee nyt ”tapa zombeja” pelimuoto/lisäkampanja. -Brutal1ty