Kalenterit on nollattu ja on aika aloittaa jälleen alusta. Vuoden 2014 ensimmäisen viikon aikana Pelaajalehti.comissa muisteltiin kenties vielä hieman menneen 12 kuukauden pelihetkiä, mutta toki uutisrintamallakin ehti jo tapahtua.
Osakseen huomiota viikon aikana erityisesti keräsi brittipelitalo Criterion. Ensin studio kutistui muutama kuukausi sitten vain 17 kehittäjän kokoiseksi ja nyt lopulta sen perustajahenkilöstö on päättänyt lähteä perustamaan kokonaan uutta peliyhtiötä. Kaatumassa Criterionin ei kuitenkaan ilmeisesti ole.
Lähtöjä tapahtui toki myös pelien latauskauppapaikoilla. Varsinkin Marvel-pelien kato iski vuoden vaihduttua, sillä joukko Activisionin supersankaripelejä poistettiin myynnistä kevyiden alennusten saattamana.
Uusi vuosi toi toki mukanaan myös uuden Pelaaja-lehden numeron, jonka myötä Pelaajalehti.comissa alkunsa on saanut myös uusi kilpailu. Tällä kertaa voitettavissa on Castlevania-aiheista krääsää.
Burnout-kehittäjä Criterionin perustajat nostivat kytkintä
– Voi voi :(…….aikansa kutakin, mutta itseäni jää kyllä harmittamaan Burnout-sarjan kohtalo…toki NFS on ottanut sarjasta viime vuosina vaikutteita, mutta silti ne ovat korkeintaan ”köyhän miehen” Burnoutteja. -Balnazzard
– Vanhan kunnon Criterionin hajoaminen on mielestäni surullista. He tekivät myös mukavan kokeellisia pelejä, kuten erinomaisen Black-räiskinnän. Burnout Paradise oli mielestäni kauhea peli, joten en sen perään jää hirveästi haikailemaan. Burnout 3 HD-päivitys sen sijaan olisi kelvannut any day. -Substance
Microsoft pohti levyaseman poistoa Xbox Onesta vielä viime kesänä
– PC:llä tosiaan minultakin levyasema käytännössä jäänyt happanemaan, mutta konsolilta kyllä nyt ja tulevaisuudessa vaadin vielä sitä täyttä viihdekokemusta, eli mahdollisuuden toistaa myös bluray-elokuvia. Jos tämä mahdollisuus poistuu, niin sitten todennäköisesti ostan halvemmalla bluray-soittimen/aseman ja alan taas pelata pelkästään PC:llä. -Haerski
– Voisin luopua vaikka samantien kaikista fyysisistä asemista. En muista milloin on viimeeksi tullut katsottua fyysisiä leffoja (moneen moneen vuoteen). Sama koskee myös pc-pelejä. Samalla saataisiin pelien hintojakin alas, kun välikäsiä poistuu. Tietysti harmittaa keräilijöiden puolesta, mutta kehitys on menossa väkisin eteenpäin ja fyysiset mediat eivät tahdo pysyä menossa mukana. -Hugejorma
Marvel-pelien joukkopako jatkui latauskaupoissa
– Pakko sanoa että olen melko tyytyväinen nyt kun hankin tuon Deadpoolin Steamin alennuksista ennenkuin se palvelusta poistettiin, nythän tuota ei enää PC:llä muuten pelatakkaan, paitsi vähemmän laillisella tavalla, melkoinen harmi koska ainakin minusta peli oli todella hauskaa mätkintää:) -Oskulock
– Itsekin ostin deadpoolin alle 20e hintaan psn storesta. Varmaan hauskin toiminta peli mitä olen pelannut jos vaan huumori iskee. Jää kyllä saints row ja return of matt hazard toiseksi vaikka nekin ovat hemmetin hauskoja. -partajeesus
The Last of Usille kiitosta seksuaalivähemmistöjen etujärjestöltä
– Todella hieno sivuhahmo. Hienoa että homoudesta ei ole tehty millään muotoa numeroa, eivätkä sitä kaikki varmasti edes tajua. ”Normaali” selviytyjä kuka nyt vain sattuu tykkäämään herraseurasta. -Muksu
– En ole pelannut kyseistä peliä, mutta toivottavasti homohahmo on vihdoin esitetty normaalina ihmisenä. Pitkään GTA-pelejä pelanneena minua ärsytti aina se, että niissä homojen naismaisuutta korostettiin ihan ärsyttävyyteen asti. -European North
Tunnelmallinen Gone Home menestys kehittäjilleen – uusi kunnianhimoisempi projekti tulossa
– Mukava lukea uutisia joissa näinkin erilainen teos on menestynyt ja tuonut kehittäjilleen myös taloudellista palkintoa. Itellä hankittuna mutta vielä korkkaamatta. Ehkä tuon bioshockin jälkeen tai dishonoredin tai…..no ehkä joskus kerkeen. -kapa85
Ilmaista Hongkongin alamaailmaa ja Lara Croftia Xbox-kultajäsenille tammikuussa
– Kaikki lataamaan loistava Lara Croft. Itse olen kyseisen pelin jo ostanut (PS3), mutta moni varmaan ei. Kai sen voisi nyt Boxillekkin ladata. -Jester
– Ohhoh. Kerrankin kaksi kiinnostavaa peliä, mitä kumpaakaan en entuudestaan omista. Loistavaa! -janneus
Suomalaiset ottivat Gran Turismo 6:n nopeasti omakseen
– Eikä mikään ihme, sillä Gran Turismo on kuitenkin vioistaan huolimatta parasta autoilua mitä konsolilla voi harrastaa. Parempia kilpa-ajopelejä voi olla olemassa kyllä, mutta ei parempaa simulaatiota tai autoilu peliä konsolilla, tai no autoilua ei kyllä löydä PC puoleltakaan parempaa, simulaatiota kyllä. -snaketus
Sega kiinnostunut puskemaan ilmaispelejä Nintendon käsikonsolille
– Käsittämätöntä että noin hyvästä lisenssistä ei saada puristetua parempaa peliä! Siis yksi legendaarisimmista animesarjoista jossa on upeita JDM autoja ja mieletön soundtrack tehdään peli missä näpsyttelet vaihteita isompaan ja pienempään…? -Seke
– Free to play pelit ovat tervetulleita 3DS:llekin piristämään digitaalijakelun kantaa, kunhan pääpaino pysyy näissä ”kunnon” peleissä. -Marioysikax
Vuosikymmenen hiljaisuuden rikkova Breath of Fire 6 esiintyy kuvilla ja yksityiskohdilla
– Graafinen tyyli on sinällään hieno, mutta se tuo mieleen liiaksi sosiaalisessa mediassa pelattavat ”pelit”. Eniten tässä pelottaa taistelusysteemin puolesta. Ei minulla mitään yksinkertaistamista vastaan ole, mutta kun tämä tehdään kosketusnäyttöjen ehdoilla, voi kokemus PC:llä olla jo turhankin monotoninen. Kun kerran pääalustana on mobiililaitteet, eikö vuoropohjainen systeemi soveltuisi paremmin kosketusnäytöllä tökittäväksi? -JNyknn
– Tiputtaisivat edes tuon VI:n pois nimestä. Julmaa tehdä pääsarjan mukaan numeroitu peli mobiilialustoille. -Las Plagas