Fortnite herättää tunteita brittihovissa ja uuden Assassin’s Creedin on saattanut tulla aika ottaa viikingit käsittelyyn. Muun nämä uutiset nousivat pintaan päättyneellä viikolla, kun samalla raportit BioWaren mahdollisista ongelmista nousivat puheeksi ja Switchin virtuaalitodellisuuskokeilut laajenivat. Tuleva Dragon Quest -elokuvakin käänsi päitä varsin komealla ensitrailerilla.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Huhu: Seuraava Assassin’s Creed kantaa koodinimeä Kingdom ja keskittyy viikinkeihin
– Eipä oo moinen teema käyny mielessäkään. Oon vain toivonu japania, mutta kyllä viikinki ois ehkä vielä kiinnostavampi. -nakkihiiri
– 1500-luvun Rooma on vähän eri mesta kuin antiikin rooma, johon itse toivoisin niin saatanasti seuraavan pelin sijoittuvan. -Augustus
Anthem-kehittäjien karut työolosuhteet puhuttavat
– Huh teki kipeetä kyllä lukea se Kotakun koko monsteriartikkeli. Joskus vuosia sitte suostuin kuukauden verran puskemaan tuplavuoroa ilman vapaapäivää ja levis kyllä lanttu ihan totaalisesti loppua kohti (olin nuori ja naiivi ja kuvittelin että kova työ palkittee isossa korporaatiossa). Ei kyllä kellekään moista sois. -kribmeister
– Toki voin kuvitella että noissa jättifirmoissa porukka ei niitä ylitöitä tee ihan puhtaasta rakkaudesta lajiin, vaan siellä sitä painostusta tulee yläportaasta. -xtpro
Super Mario Odyssey ja The Legend of Zelda: Breath of the Wild saavat virtuaalitodellisuustuen
– Kummeleita lainatakseni: ”panokset kovenee!” Voi olla, että tulen hankkimaan pelkät VR-lasit ihan vain näiden kahden pelin vuoksi. -Sundance Kid
– Breath of the Wild VR:nä kuulostaa kyllä lähtökohtaisesti varsin kauniilta ajatukselta (eikä ensimmäinen kerta, kun tällainen tulee mieleen), mutta pelkään, että tällä teknologialla toteutettuna aika epämukava pelata -Megaman
Brittiprinssi Harry ei ole Fortniten suuri ystävä: ”pelin ei pitäisi olla sallittu”
– Juu ei. Ei mene läpi. Se on vanhempien hommaa rajoittaa lapsiensa pelaamista eikä kuninkaallisten. -Noxious
– Tavallaan ymmärrän huolen. Kun on lukenut että peli on aiheuttanut monta eroa, koulut jäänyt kesken jne, mutta tosiaan kuten aiemmin täällä sanottiin, on vastuu vanhemmilla ja ihmisellä itsellään. Varmasti vanhempaa sukupolvea pelottaa, ku eivät välttämättä pelaa eivätkä tajua pelaamista ja pitävät turhana harrastuksena. -NPPetteri
Roolipelilegenda Dragon Quest kääntyy elokuvamuotoon – ensitraileri on jo näyttävyyden juhlaa
– Näyttää paljon paremmalta kuin odotin, ja on vain oikein että sarjan paras osa saa toivon mukaan arvoisensa leffasovituksen. Toivottavasti saadaan kunnolliseen levitykseen joskus täälläkin. -Ananaz
– Voi pojat, sopivasti muutan Japaniin alkusyksystä niin pääsen katsomaan tämän. -Fazu
Oikealla rahalla ostettava premium-valuutta miehitti tänään Battlefield V:n
– Suorastaan hämmästyn ellei pian uutisoida jo siitä kuinka expan saamista on nerffattu. Tuohan tehtiin battlefrontin kanssa ja bungie teki saman destiny 2:n kanssa, mutta jäivät siitä välittömästi kiinni. -partajeesus
– Itsekin ostin BF1:n varmaan vuosi julkaisusta. Mitään maksuja en kyllä peliin laittanut vaan pelailin sen mitä pelailin ja tasot nousi mitä nousi. -zappah
Epic Games Store aikoo jatkaa yksinoikeuspelien haalimista itselleen
– Steamilla on jo se vannoutunut käyttäjäkuntansa ja sitä ei yksinkertaisesti pystytä horjuttamaan millään muulla tavoin kuin näillä yksinoikeus-sopimuksilla. Toki tällä on myös täysin päinvastainen vaikutus sen äänekkäimmän pelaajakunnan osalta jotka tätä nyt kritisoivat, mutta se ”Pekka Peruspelaaja” ei edelleenkään näistä sivuseikoista välitä, vaan ostaa pelin sieltä mistä se on saatavilla. -Balnazzard
– Jonkun yhtiön vihaamisessa ei taas sinällään ole mitään mieltä, mutta kyllä sen käytäntöjä on ihan sallittua, ellei jopa suotavaa kritisoida, jos niissä kritisoitavaa näkee. -Haerski
PlayStation Store hyväksyy jatkossa digitaalisten pelien palautukset 14 päivän sisällä
– Aika kehnoltahan tämä Steamiin verrattuna vaikuttaa, mutta kaitpa tällä täytetään se välttämättömin lainpykälä. -Boblick
– Onhan tuo parempi kuin ei mitään. Toisaalta en ole Steamissakaan vielä joutunut palautusoikeutta hyödyntämään, sillä ostokset tulee tehtyä aina harkiten. -Vaapukkamehuw
Skyrim-mummo pääsee osaksi The Elder Scrolls VI:tä
– Bethesda on töpeksinyt viimeaikoina enemmän kuin tarpeeksi, mutta onneksi siellä näyttäisi olevan vielä aitoa intohimoa peleihin ja arvostusta faneja kohtaan jäljellä. -Lahis
– Kyllä pelaaja mummo on tämän ansainnut, vaikka ei välttämättä pääsisi itse peliä pelaamaan. Toivon kyllä hänelle terveyttä ja jaksamista jotta ehtisi nähdä itsensä pelissä. -Darker004
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – kuolemantanssia ja Dragon Ball -korttipeliä
– Suurena DB fanina tuossa korttipelissä on mielenkiintoisia juttuja, mutta aivan täysin varauksetta en pysty siihen suhtautumaan. Nämä on aina hiukan make it or break it tapauksia tällaiset lisenssiin pohjautuvat korttipelit. -Hembbuli
– Dragon Ball Heroes on ollut Japanissa jo lähes vuosikymmenen Arcadeissa, GT:n ja Superin maailmat yhdistävä tarina, useat lähes unohduksiin kadonneiden hahmojen paluu, uudet muodot vanhoille hahmoille ja täysin uudet hienot hahmot ovat ihastuttaneet niissä välipätkissä joita nettiin on vuodettu, nyt ei tarvitse vaan katsoa kun voi pelatakkin.-Brutal1ty