Ruotsalaisen DICE-pelitalon Battlefield: Bad Company -sarja on muuttumassa televisiokomediaksi. Asiasta kertoo verkkolehti Deadline, jonka mukaan käännöksen käsikirjoittaa Alias- ja Beverly Hills 90210 -sarjasta vastannut John Eisendrath.
Eisendrathin on kerrottu toimivan myös televisio-ohjelman vastaavana tuottajana yhdessä Happy Madison -tuotantoyhtiön Doug Robinsonin sekä Electronic Artsin Patrick Bachin ja Patrick O’Brienin kanssa. Ohjelmaa tuotettaisiin Deadlinen mukaan Fox-yhtiön alaisuudessa.
Sotapelitaustastaan huolimatta itse televisio-ohjelman ei ainakaan suoraan pitäisi käsitellä sotaa. Sen on toki tarkoitus kertoa Bad Company -pelisarjasta tutusta nelikosta, mutta ohjelmassa he ovat jättäneet armeijauran taakseen ja siirtyneet hommiin yksityiselle sektorille. Muuan omia etujaan ajava upseeri haluaa nelikon kuitenkin hengiltä, millä ohjelmaan tuodaan myös toiminnallisempia piirteitä.
Alkuperäinen Battlefield: Bad Company -peli julkaistiin vuonna 2008 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Peli lähestyi räiskintää astetta kevyemmällä mielellä ja sai jatkoa vuonna 2010.
Lähde: Deadline