Sähköasentajan töihin pelaajansa päästävä humoristinen Electrician Simulator saa PS5:llä PSVR2-virtuaalilaseja tukevan VR-version 21. maaliskuuta. VR-versio julkaistaan PS5:n lisäksi myös PC:lle Steamin kautta.
Pelaaja pääsee tekemään monipuolisia työtehtäviä pistorasioiden korjaamisesta sekä lamppujen vaihtamisesta koko talon sähkökytkentöjen ja peliohjaintenkin kunnostamiseen.
Työtehtävissä on kuitenkin oltava tarkkana, sillä rikkoutuneet tavarat on maksettava omasta pussista.
VR-versiota varten päivitettyjen tehtävien aikana pelaaja pääsee vierailemaan asiakkaiden kodeissa.
Asiakkaat voivat pirauttaa pelaajalle kesken tehtävän ja auttaa ymmärtämään työympäristöä paremmin. Jotkut asiakkaat pitävät tarinoinnista, kun taas toiset voivat olla hyvinkin vaativia.
Jokaisen tehtävän kerrotaan olevan luotu alusta alkaen uudelleen virtuaalitodellisuutta silmällä pitäen, ja vierailtavat paikat ovat nyt aiempaa vuorovaikutteisempia. Mukana on lisäksi uusi haastejärjestelmä ja kolme lisätehtävää, jotka voivat vaatia esimerkiksi veistoksen korjaamista.
Sähköasentajan työn lomassa päästään myös pelaamaan biljardia, heittämään tikkaa, kuuntelemaan vinyylejä ja pahimmassa tapauksessa sammuttelemaan tulipaloja.
Take it Studion kehittämän Electrician Simulatorin perusversio on ilmestynyt aiemmin PS5:lle, PS4:lle, Xbox Series X/S:lle, Xbox Onelle, Switchille ja PC:lle. Steamissa pelin käyttäjäarviot ovat ”erittäin myönteiset”.
Tutustu sähköasentajan arkeen alta löytyvästä Electrician Simulator VR:n uutuustrailerista.
Lue myös: Sony paljasti rajun hinnanalennuksen PlayStation VR2:lle
Lähde: PlayStation
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.
Lue myös: Sony aloittaa Isossa-Britanniassa PS5-konsoleiden lainaamiseen keskittyvän palvelun
