Viikolla 50 saksalaisen Crytekin talouskriisi teki julkisen paluun kahden vuoden tauon jälkeen, mutta saatiinpa kehiin ihan positiivisiakin uutisia. Segan Valkyria-sarjan uusin osa Valkyria Revolution vahvistui esimerkiksi länteen ja uusi arcade-henkinen lätkäpelikin sai paljastuksensa. Danny O’Dwyerin ja kumppaneiden Noclip-dokumenttiryhmäkin pääsi hiljattain kertomaan uusimman Doom-pelin kehitystarinan koko kansalle.
Näistä ja muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Dishonored 2 saa lisää uudelleenpeluuarvoa tuoreella sisältöpäivityksellään
Osuvasti Final Fantasy XV laajenee myös samalla viikolla omalla New Game Plus -tilallaan.
– It’s a damn shame että oma vuoden varmaan odotetuin peli menikin sitten kusemaan omiin muroihinsa, kun PC- porttia väsättiin. 3 patchia ilmestyny ja vieläkin kaatuu, nyt sitä fixiä tulemaan Arkane! Terv. GTX 1080- omistaja -Polkuvene (Dishonored 2)
– Toivottavasti level cap nousee. Tuossa saa nykyisellään lv99 aivan liian helposti ja nopeasti. Jostain lueskelin, että chapter 13 olisi saamassa jonkinlaisen ”korjaus patchin”. Kunhan eivät liikaa muuntele, sillä tuo paska on jokaisen tätä peliä pelaavan koettava nykyisessä muodossaan. Muuten kyllä lisäpelattava kelpaa, sillä aika lailla kaikki tuosta tekeleestä on tullut koluttua ja platinan kikkarekin hankittua. -redshift (Final Fantasy XV)
Kulttisarja Valkyrian uusin osa saavuttaa länsimaat, PlayStation-yksinoikeuskin jää historiaan
– Ostoon menee heti kuin ilmestyy. Mahtava pelisarja. -Jester
Nappaa roolipelihelmi Lost Odyssey nyt ilmaiseksi
– Vahva suositus täältä! Tää peli on ainut syy miks en oo pystyny myymään xboxia pois. Voittaa kirkkaasti uudemmat final fantasyt. -Tompsoni
– Aika perinteinen JRPG tässä on kyseessä, mutta monille se perinteiden kunnioittaminen on varmasti vain hyvä asia kaikkien nykyisten MMORPG tyylisten tappelusysteemien keskellä. Peli on myös alkutaipaleella melko haastava, ja pelissä muistoina esiintyvät lyhyet tarinat ovat yllättävän hyvää luettavaa. -LavosVsBahamut
Doom-dokumentti kertoo, kuinka Doom 4:stä tulikin Doom
– Aika hemmetin hyvä dokumentti on kaikilta kolmelta osaltaan. Tämä NOCLIP voikin olla aika hyvä kanava seurata. -Monco Carser
Left 4 Dead- ja Evolve-kehittäjä paljasti uuden yhteistyöräiskintänsä
– Aivan sama mitä sieltä tulee, mä olen valmiina hakemaan sen julkaisupäivänä. Leftisten versus on edelleen parhaita moninpelejä ikinä, sekä Evolve oli ihan huikeaa pelattavaa kunnes 90% matseista oli sitä samaa tylsää Wraithin metsästämistä. -Napsuh
Historia toistaa itseään: Crysis- ja CryEngine-kehittäjä Crytek on jälleen pulassa
– Pelibisnes se vasta vaikea bisnes onkin kun studio voi kaatua yhteen epäonnistuneeseen peliin. AAA pelien myynti pitää olla miljoonia, että omat saadaan takaisin. Puhumattakaan voitoista. Jälkiviisaana on toki aina hyvä sanoa mitä olisi pitänyt tehdä. Vääriä valintoja on selvästi tehty, se on toki selvää, mutta panostus AAA peleihin ei välttämättä olisi ollut sen kannattavampaa, jos ei ole taitoa tehdä kassamenestystä. -Boblick
– Uusi Crysis voisi piristää kassavirtaa. Tietty se vaatisi oikean markkinoinnin ja laadukkaan pelin. Toivotaan nyt ettei Crytek mene konkkaan, liikaa huonoja uutisia tullut peliyrityksistä lähiaikoina, en halua enempää niitä. -Hellridah
War Thunder -studio paljasti toisen maailmansodan räiskintäpelin
Latvialaisen Darkflow Softwaren kehittämä Enlisted tarjoaa jopa sadan pelaajan taisteluita toiseen maailmansotaan pohjautuvissa kampanjoissa. Tavoitteena ei kehittäjien mukaan ole urheilutyylinen verkkomoninpeli, vaan kampanjoiden luvataan olevan autenttisen tuntuisia taisteluita. Taistelun osapuolet eivät esimerkiksi ole keskenään tasapainoisia ja joukkojen tehtävät voivat poiketa toisistaan merkittävästi.
– Vai että epätasapainoiset tiimit… Ymmärrän kyllä kun tietää mihin pohjautuu mutta onko se hauskaa pelillisesti, onkin sitten ihan eri asia. Toki riippuu siitä mitä se heikompi puoli tekee: puolusta 30 miehellä jotain konekivääripesäkettä 70 vihollista vastaan? Voi toimiakin. -zappah
Old Time Hockey yrittää elvyttää arcade-henkiset lätkäpelit – mukana oma pelitila oluen ystäville
– Ei ole yksikään jääkendopeli kiinnostanut NHL 95:n jälkeen, joten tämä voisi olla sellainen jota viitsii pelatakin. -tiger80
– Enemmän tämä itseänikin kiehtoo kuin änärit, mut toisaalta meillä on jo Blades of Steel ja NESsin Ice Hockey. Ei maailma muita jääkiekkopelei tarvitse 😉 -Qlaos