Sonyn odotetaan lähitulevaisuudessa paljastavan uuden PlayStation 3 -mallin. VG247:n saamien tietojen mukaan julkistusta ei kuitenkaan tehdä Gamescom-messuilla elokuun puolivälissä.

Sivuston lähde kertoo, että Sonylla on varastossa liikaa vanhoja konsolimalleja, jotta uutta versiota kannattaisi alkaa toimittaa jälleenmyyjille.

Uuden PS3-mallin huhuillaan olevan aikaisempaa laihempi. Lisäksi laitteen levykelkka peitetään ylöspäin avattavalla kannella.

VG247:n lähde vakuutti, että huhut 16 gigan flash-muistilla varustetusta halpismallista pitävät paikkansa. Samaan syssyyn povattiin hinnanalennusta. Alimmalle mallille hintaa olisi luvassa 100 puntaa, joskin sivusto on sittemmin saanut päinvastaisia tietoja.

Lähde: VG247