Uusin South Park -roolipeli South Park: Fractured But Whole on saanut julkaisupäivän. Ubisoftin maanantaiyönä järjestämän E3-lehdistötilaisuuden yhteydessä pelin varmistettiin saapuvan Xbox Onella, PlayStation 4:lle ja pc:lle 6. joulukuuta.

E3-tilaisuuden yhteydessä pelistä julkistettiin myös oheinen traileri ja kuvailtiin hieman sen uudistunutta pelattavuutta. Edellispeli Stick of Truthin tapaan pelin taistelut ovat edelleen vuoropohjaisia, mutta tällä kertaa taktinen liikkuminen on nostettu myös tärkeäksi osaksi pelin yhteenottoja. Pelihahmot voivat nyt esimerkiksi hakea suojaa ympäristöistä ja töniä vihollisiaan erilaisia vaaroja päin.

Edellispelin tapaan myös Fractured But Whole on tehty tiiviihkössä yhteistyössä South Park -luojakaksikko Trey Parkerin ja Matt Stonen kanssa. Obsidian Entertainmentin sijasta pelin varsinaisesti kehitystyöstä on tällä kertaa tosin vastannut Ubisoft San Francisco.

YouTube video