Oikeussalidraaman uusi aikakausi alkaa olla käsillä viimein myös lännessä. Capcom on saanut vahvistettua, että Phoenix Wright: Ace Attorney – Dual Destinies julkaistaan 3DS:lle Euroopassa ja Amerikassa lokakuun 24. päivä.

Uusimman osan myötä sarja on käynyt läpi varsin kattavan ulkoasu-uudistuksen. Dual Destiniesissa ei enää 2D-grafiikalla taiteilla, vaan 3D-hahmomallit jylläävät ruudulla alituiseen. Muina uutuuksina mukana nähdään myös tietysti sekä uusia hahmoja että esimerkiksi myös hahmojen tunteisiin liittyvä oikeussalimekaniikka.

Viidenteen Ace Attorney -pääsarjan osaan pääsee käsiksi 25 euron hinnan maksamalla. Kuten aikaisemmin jo uhkailtiin, julkaistaan peli lännessä ainoastaan vain latauspelinä 3DS:n eShop-latauskauppapaikan kautta.

YouTube video

Lähde: Capcom