Erilaiset ”maksa mitä jaksat” -periaatetta noudattavat pakettitarjoukset ovat kasvava trendi internetissä ja varsinkin Humble Bundle on esimerkiksi ajanut sitä eteenpäin pelien maailmassa. Myös pelimusiikin suhteen tällaisia tempauksia on nähty kehissä aika ajoin ja eräs tuoreimpia sellaisia on Loudr-musiikkipalvelun Game Music Bundle 6.
Seuraavat kaksi viikkoa tarjolla oleva musiikkipaketti tarjoaa parhaimmillaan sellaiset 29 albumia hankittavaksi, mikäli siitä on valmis maksamaan vähintään kymmenen dollaria. Yhdelläkin dollarilla käteen kuitenkin jää viisi albumia.
Kaiken kaikkiaan tarjolla on musiikkia muun muassa niin Dust: an Elysian Tailista, Braidista, Rogue Legacysta kuin myös The Stanley Parablesta. Koko kattauksen voi kurkata Loudrin kotisivuilta.
Tempauksen päämääränä on nimenomaan tukea pelisäveltäjiä. Humblen Bundlen tapaista hyväntekeväisyysaspektia ei mukana ole.
Uuden tarjouksen myötä Loudrin Game Music Bundle -tempaus täyttää samalla kaksi vuotta. Sen kunniaksi sivustolla on vielä seuraavat noin kolme päivää käynnissä niin sanottu Game Music Festival -kampanja, jonka myötä palvelu tarjoaa kävijöille aika ajoin ihmeteltäväksi muun muassa joukon haastatteluja ja kommenttiraitoja pelimusiikkiin liittyen.
Lähde: Loudr