Elden Ringin tunnetuimpiin pelaajiin lukeutuva Let Me Solo Her on palkittu uurastuksestaan pelin parissa.

Let Me Solo Her tuli tunnetuksi jo varhain Elden Ring -pelaajayhteisössä. Pelkästään saviruukkuun sonnustautunut katanoita heiluttava hahmo keskittyi nimensä mukaisesti taistelemaan yksin Elden Ringin haastavimpiin pomoihin lukeutuvaa Maleniaa vastaan muiden puolesta. Toukokuussa Let Me Solo Her ylsi jo tuhannenteen Malenia-tappoonsa, mikä lienee innoittanut julkaisija Bandai Namcon palkitsemaan pelaajan oikeassa maailmassa.

Klein Tsuboi -nimellä tunnettu pelaaja Let Me Solo Herin takana kertoi äskettäin Twitter-tilillään saaneensa julkaisijalta lahjan. Henkilökohtaisen onnittelukortin kera saapunut paketti sisältää Elden Ring -teemaisen miekan, karttakäärön sekä Elden Ring -puukaiverruksen. Pelaaja jakoi samalla kiitoksensa intohimoiselle ja omistautuneelle Soulsborne-peliyhteisölle, joka otti Let Me Solo Herin omakseen pian Elden Ringin ilmestymisen jälkeen.

Lähde: TsuboiKlein@Twitter