Tämän viikon torstaina 19. syyskuuta PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle julkaistavan Dead Risingin uusioversio Dead Rising Deluxe Remaster on saanut uuden tarinatrailerin.
Capcomin kehittämän teoksen lupaillaan uudistavan graafisesti täysin toimintapelisarjan ensimmäisen osan.
Peli sijoittuu Yhdysvaltojen armeijan karanteeniin asettamaan Coloradossa sijaitsevaan Willametten kaupunkiin. Freelance-toimittaja Frank West vainuaa kiehtovan juttuaiheen ja onnistuu pääsemään sisälle kaupungin ostoskeskukseen. Ostosparatiisi onkin täynnä nälkäisiä zombeja, eikä apua ole tulossa seuraavaan 72 tuntiin.
Pelaajan käsissä onkin, selviääkö Frank 72 tunnin aikana hengissä zombeilta käyttämällä kauppakeskuksesta löytyviä erilaisia tavaroita aseinaan.
Frank pääsee myös pelastamaan muita selviytyjiä sekä ryöstämään vaateliikkeitä päivittääkseen asusteitaan. Pelin kuvauksessa kuitenkin muistutetaan, että genrelle tyypillisesti ”psykopaattiset ihmiset voivat olla suurempi uhka kuin elävistä kuolleista koostuvat massat”.
Kehittäjät lupailevat herättävänsä toimintakauhun grafiikan eloon RE ENGINE -pelimoottorilla, jonka avulla ”kaikki pelin visuaaliset elementit hahmoista ympäristöihin ja kasvojenilmeisiin” on päivitetty nykyaikaisiksi.
Tekijät ovat pelikuvauksen mukaan säilyttäneet ennallaan alkuperäisosan kaoottisuuden, mutta tuoneet zombiselviytymiseen pelikokemusta parantavia tekijöitä, kuten automaattisen tallennuksen, uudistuneet kontrollit sekä hiotun käyttöliittymän.
Tutustu George Romeron Dawn of the Dead -klassikkoelokuvasta ammentavan modernisoidun zombipelin asetelmiin alta löytyvästä tarinatrailerista:

Lähde: PlayStation