Niinhän siinä kävi, että vuoden 2021 tammikuu on jo historiaa. Sen viimeisellä viikolla RuneScape muistutti taas parillakin tapaa itsestään niin kuin teki myös Tomb Raider tuoreilla inkarnaatiollaan. Tuulettamaan päästiin lisäksi Hitman 3:n menestystä, ja vahvistuipa sekin, että pc-klassikko Elasto Mania palaa remasteroituna.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Hitman 3 on ollut jättimenestys – tuotti kehityskulunsa takaisin alle viikossa
IO Interactive vihjailikin myöhemmin tällä viikolla, millaista lisäsisältöä peliin voitaisiin odotella.
– Oli kyllä yhtä silmäkarkkia jopa medium-asetuksilla koneella pelatessa, eikä koville joutuva GTX 1060 6Gb -näytönohjain pudottanut kertaakaan alle 60 fps:n. -PSPiraatti
– Ehkä tämä vielä takaa sen, että Hitman sarja vielä joskus jatkuu, vaikka seuraavat vuodet 007-pelien parissa menisivätkin. Ja eipä James Bond pelien kehitystä voisi kuvitella parempiin käsiin. -Balnazzard
Fallout: New Vegasin jättimodi The Frontier poistettiin jakelusta kehittäjien toimesta sopimattoman sisällön vuoksi
– Seksuaalisesta sisällössä ei sinänsä ole mitään pahaa mutta ne tavat millä se on tässä muodissa tuotu esille on täysin vastenmielisiä. -Tapio95
– Lähes kaikkia modin ongelmalliseksi havaittuja kohtia on käsittääkseni käsitelty myös ihan pääpeleissä, toki poisvetämisen syynä voi olla nykypäivän herkkyys kyseisiä aiheita kohtaan, mutta Deathclaw-kohdasta päätellen ongelma lienee se että tässä ei tavoiteltu maailman karuuden korostamista tai sysimustaa huumoria pääpelien tavoin vaan omien fetissien esittelyä tai käsikirjoittajatiimillä ei ollut tarpeeksi kykyä pitää aiheita hyvän maun rajoissa, tähän kun heitetään päälle vielä että yhdellä modin kehittäjistä on kyseenalaista taustaa, niin soppa on valmis. -Angel of Death
Skate 4 saa kokonaan uuden pelistudion taakseen – Electronic Arts paljasti Full Circlen
Tomb Raider saapuu Netflixiin omalla uudella animaatiosarjallaan
Tällä viikolla samalla vahvistui, että seuraavalla näytellyllä Tomb Raider -elokuvalla on nykyisin uusi ohjaaja ja käsikirjoittaja.
– No miksipä ei. Hahmo sopisikin ehkä paremmin piirettyyn. Laran haudanryöstökeikat toimisivat animaatiosarjana paremmin kuin yksittäisissä ja turhan vakavamielisissä leffoissa. -Teräskäsine
Uunituoretta PS5-tuhoa ja kotimaista suurpelattavaa – tässä helmikuun PlayStation Plus -pelit
– No nyt on kova tarjonta! Täysin uusi teos, ultimate-versio loistavasta pelistä sekä ymmärtääkseni ihan viihdyttävä pienempi teos. -zappah
– Oli hyvä veto laittaa Destruction AllStars PS Plussa peliksi, sillä en olisi sitä erikseen ostanut, mutta nyt kun se on Plus-pelinä, niin kokeilen ehdottomasti sitä ensi kuussa. -Kornholic
Klonkun peliseikkailua saadaankin vielä odottaa – Lord of the Rings: Gollum myöhästyy ensi vuoteen
GTA Online -huijaussivusto pakotettiin nurin – tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen
Päristelyklassikko Elasto Mania remasteroidaan nykyalustoille
– Action supercrossia tuli pelattua aikoinaan paljonkin, mutta Elasto manian ilmestyessä tais olla jo mitta täynnä, kun siitä ei enään jaksanut niin innostua… -Pauli4x4
– Action Supercrossia ja Elasto Maniaa tuli hakattua reippaasti nuorempana. Omia kenttiä oli myös hauska tehdä, ja pelata muiden tekemiä. Jotkut venyttivät pelin fysiikoita ihan älyttömyyksiin asti. Jostain syystä nuo uudelleenjulkaisut olivat jääneet ihan pimentoon minulta. -Doms
RuneScape-tekijä vaihtoi jälleen omistajaa – kolmas kerta viimeisen viiden vuoden sisällä
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – kahden todellisuuden kauhuja ja kyberneettisiä ninjoja
– Cyber Shadow ladattu jo Switchille, ja huomenna pääsee pelaamaan! En epäile hetkeäkään, etteikö kyseessä olisi viime aikojen mielenkiintoisin Cyber-alkuinen peli. -Hayarigami
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Haven (PS4, Switch) \ 4.2.
- Old School RuneScape – Steam (Win) \ 24.2.
- Evil Genius 2: World Domination (Win) \ 30.3.
- Returnal (PS5) \ 30.4.
- R-Type Final 2 (XSX/S, PS4, XOne, Switch, Win) \ 30.4.
- Biomutant (PS4, XOne, Win) \ 25.5.
- The Elder Scrolls Online: Blackwood (Win, Mac, Stadia | PS4, XOne) \ 1.6. | 8.6.