The Witcher 2:n modaamista varten suunnitellut REDKit-kehitystyökalut ovat lentäneet jo laajempaan jakeluun ennen virallista julkaisuaan. CD Projekt RED -studion yhteisövastaava Marcin Momont on vahvistanut Witcher-sarjan foorumeilla, että kehittäjien testaukset REDKitin nettisivujen kanssa johtivat niiden ennenaikaiseen julkaisuun viikon loppupuolella ja näin nopeimmat ehtivät nappaamaan työkalut jo itselleen.
Kirjoitushetkellä REDKitin kotisivut on muurattu umpeen salasanalla. Momont on kuitenkin luvannut, että työkalut saadaan virallisesti kehiin maanantaina. Tuolloin niiden pitäisi olla saatavilla veloituksetta.
REDKitin avulla pelaajat voivat lähteä muovaamaan The Witcher 2:ta omaan suuntaansa. Työkalujen avulla luomaan pääseekin omia seikkailujaan, joissa vaikuttaa voi niin ympäristöihin, hahmoihin kuin tehtävärakenteisiinkin. Materiaalia työkalujen käytöstä voi kurkata oheisesta trailerista.
Päivitys 13.5. kello 14.20: REDKit on nyt saatavilla beetamuodossaan.

Lähde: PC Gamer