Terminator 2D: No Fate -pelin kehittäjä Bitmap Bureau on vahvistanut, että tulevan retrotoimintapelin julkaisu viivästyy. Syynä ovat fyysiseen peliversioon liittyvät tuotanto-ongelmat.

Aiempi julkaisuajankohdan siirto syyskuulta lokakuun lopulle johtui fyysisten versioiden tuotantoprosessiin liittyvistä toimitusviiveistä.

Lue myös: Terminaattori palaa odotettua myöhemmin – retrotoiminta Terminator 2D: No Fate myöhästyy lähes parilla kuukaudella

Viivästysten ja fyysisten kopioiden kokoamiseen vaadittavan ajan vuoksi peliä ei kuitenkaan pystytty julkaisemaan päivitettyjen suunnitelmien mukaan 31. lokakuuta, joten sekä fyysisen että digitaalisen version julkaisua on nyt siirretty eteenpäin. Uusi julkaisupäivä molemmille versioille on 12. joulukuuta.

Tavallisen version ohella saatavilla on fyysinen keräilyversio, joka sisältää taidekirjan, vihon, metallisen paperipainon, kangasjulisteen ja keräilyrasian. Kyseisen lisäsisällön kokoaminen on todennäköinen syy pelin toiseen lykkäykseen.

Pelin julkaisija Reef Entertainment pahoittelee tuoreessa kirjoituksessaan julkaisun myöhästymistä ja kiittää pelaajia kärsivällisyydestä.

– Tiedämme, että olette odottaneet Terminator 2D: No Fate -pelin julkaisua pidempään kuin alun perin suunnittelimme ja arvostamme todella kärsivällisyyttänne ja tukeanne tämän matkan aikana. Kaikkien versioiden fyysiset komponentit ovat nyt viimein saapuneet pitkään jatkuneiden viivästysten jälkeen, mikä esti alkuperäisen aikataulun toteutumisen. Meidän täytyy kuitenkin vielä koota fyysiset versiot, mikä vie hieman aikaa, Reef Entertainment toteaa.

Terminator 2D: No Fate ilmestyy PS5:lle, PS4:lle, Xbox Series X/S:lle, Xbox Onelle, Switchille ja PC:lle.

Lähde: Push Square, Steam

Lue myös: ”Mad Max… Payne” – Just Cause -pelien ohjaajan uuden studion seuraava teos yhdistelee Mad Maxin ja Remedyn toimintaklassikon henkeä

Lue myös: Muistatko GTA: Londonin? Rockstarin perustaja taustoittaa, miksi GTA-kokemukset osat sijoittuneet vain kerran Yhdysvaltojen ulkopuolelle

Lue myös: Skyrimin pääsuunnittelija kertoo yllättyneensä pelaajien hullunkurisesta tempusta – huiman suosion saanutta kikkaa ei kehitysvaiheessa edes kokeiltu