Tencent on kommentoinut Sonyn kesäkuussa nostamaa oikeusjuttua.
Sonyn mukaan Tencentin tuleva peli Light of Motiram kopioi räikeästi Horizon-pelisarjaa. Sony vetoaa siihen, että pelissä on samannäköinen päähenkilö, mekaanisia eläinvihollisia sekä hyvin samankaltainen maailma ja ympäristö.
Lue myös: Sony haastoi Tencentin oikeuteen Horizon-pelisarjan härskistä kopioinnista
Tencentin mielestä Sony yrittää omia itselleen peligenren yleisiä piirteitä, jotka eivät kuulu yksinoikeudella kenellekään.
Tencent viittaa esimerkiksi Horizon Zero Dawn -pelin tekoprosessista kertovaan vuoden 2017 dokumenttiin. Siinä pelin taiteellinen johtaja Jan-Bart Van Beek toteaa, että pelin perusidea on jo entuudestaan vanha ja nähty esimerkiksi vuoden 2013 pelissä Enslaved: Odyssey to the West.
Tencentin mukaan myös monet muut pelit, kuten The Legend of Zelda: Breath of the Wild ja Far Cry: Primal käyttävät samankaltaisia genre-elementtejä.
– Todellisuudessa Sonyn tavoitteena ei ole estää piratismia, plagiointia tai muuta todellista uhkaa tekijänoikeuksille. Tämä on perusteeton yritys rajata laajasti käytetty osa populaarikulttuuria ja väittää se Sonyn omaksi, Tencent sanoo.
Yhtiön mukaan vielä julkaisemattomaan peliin kohdistuva oikeusjuttu on yritys monopolisoida genren yleisiä piirteitä. Lisäksi Tencent huomauttaa, että Sony on haastanut väärät yritykset oikeuteen, Light of Motiramia hallinnoidaan Singaporessa ja Shanghaissa, ei Yhdysvalloissa.
Tencent on silti muuttanut pelin tietoja Steam-palvelussa ja poistanut räikeimpiä yhtäläisyyksiä. Light of Motiram on tarkoitus julkaista vasta vuoden 2027 lopulla.
Lue myös: Tencent muokkasi kiistellyn Light of Motiram -pelin tietoja Sonyn plagiointisyytösten keskellä
Lähde: Eurogamer