Parivuotias tekstipohjainen seikkailupeli Hadean Lands on saanut Steamissa yllättävää lisäsisältöä. Aiemmin kuluvalla viikolla pelin kehittäjä Zarfhome Software toi luomustaan varten myyntiin Solo Adventurer Pledge Certificate -nimisen paketin, jonka ostamalla pelaajat saavat tietokoneellen oheisen todistuksen PDF- ja JPEG-muodossa.

Ideana todistuksessa on, että sen voimin Hadean Landsin pelaajat voivat ”virallisesti” luvata pelaavansa pelin läpi ilman mitään ulkopuolisia apuja. Koko lisäsisällön juju onkin se, että virallinen todistus maksaa peräti 32 euroa, mikä kehittäjien mukaan on oiva tapa kannustaa pelaajia pitämään näiden antama lupaus.

Zarfhome on selvästi ideoinut todistuksen huumorimielessä, sillä lisäsisällön Steam-sivuilla se on korostanut, ettei todistus ole millään tavalla tarpeellinen pelinautinnon kannalta. Periaatteessa se tarjoaakin nyt enemmänkin lisäkeinon tukea kehittäjiä, mikäli pääpelistä on sattunut pitämään erityisen paljon. Samalla se tosin nostaa jalustalle myös sen asian, ettei Valve juuri tunnu välittävän, millaista lisäsisältöä Steamin kautta oikein myydään.

Lähde: Eurogamer