Elokuun 30. päivä julkaisunsa saava Lost Planet 3 alkaa selkeytyä myös moninpelinsä osalta. Pelin julkaisijana toimiva Capcom on julkaissut kuluvan viikon lopulla peliin liityvän videohaastattelun, jossa tuottaja Andrew Szymanski valaisee muutamia moninpelin ominaisuuksia.

Suoraan paketista tullessaan Lost Planet 3 on sisältämässä kuusi moninpelikarttaa, joissa kussakin voi pelata neljää eri pelimuotoa. Muodoista tähän mennessä julkistettuja ovat Scenario- ja Akrid Survival -nimiset kokonaisuudet.

Scenariota pelatessaan pelaajille tarjotaan aina karttakohtainen tavoite, joka heidän on suoritettava nettiottelun voittaakseen. Yleensä näiden on kerrottu liittyvän puolesta riippuen joko hyökkäykseen tai puolustukseen. Esittelyn saaneessa tilanteessa toinen joukkue esimerkiksi suojeli vihollisen tukikohtaan kaivautuvaa konetta toisen yrittäessä tuhota sitä.

Akrid Survivalissa eteneminen on hieman epäsuorempaa. Myöskin siinä vastakkain asettuvat kaksi eri pelaajien ohjaamaa puolta, jotka molemmat aloittavat kuitenkin toisistaan erillään olevilla alueilla. Kummankin joukkueen tehtävänä on kukistaa heidän päälleen ryntääviä hirviöaaltoja, kunnes lopulta alueet yhdistyvät ja joukkueiden on päästettävä vielä toisensa päiviltä.

Lost Planet -sarjan eräänlaisena tavaramerkkinä toimiva tarttumakoukku palaa sekin moninpelissä ja on itse yksinpelipuoleen verrattuna suuremmassa osassa juurikin nettipuolella. Pelin tarinatila ei tällä kertaa myöskään tarjoa yhteistyöpelaamista, vaan siinä on nimenomaan haluttu keskittyä yhden miehen seikkailuun.

Lost Planet 3:a kehittää parhaillaan Spark Unlimited PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja pc:lle.

YouTube video

YouTube video